Ronja


Syntynyt: 09.07.1994
Koulutettu: Ylioppilas 2013, Klinikkaeläinhoitaja
Asuinpaikkakunta: Vantaa
Jäsen: Suomen Kennelliitto, Suomen Valkoinenpaimenkoira yhdistys

Täällä näppiksen takana ja koirien hihnan päässä usein roikkuva tyyppi olen minä, 24-vuotias koiriin hurahtanut neitokainen. Lukion jälkeen tein pari vuotta töitä ja otin hypyn tuntemattomaan vaihtaen maisemaa ja päädyin monen mutkan kautta lähemmäs unelma-ammattiani. Aloitin työskentelyn eläinlääkintäalalla joulukuuss 2014 ja oppisopimuskoulutus starttasi jo maaliskuussa Länsi-Vantaan Eläinklinikalla, missä suoritin näyttötutkintoni syyskuussa 2016. Valmistumiseni jälkeen työt ovat jatkuneet samassa tutussa paikassa.

Luonteeltani olen positiivinen ja iloinen, mutta jokseenkin päättäväinen ja tempperamenttinen. Tykkään koirajuttujen lisäksi paljon valokuvaamisesta ja käsitöistä. Yrittäjähenkisyyttäkin minusta löytyy, sillä perustin oman toiminimen elokuussa 2014. Tmi Salmiakkitassu on ollut minulle väylä tehdä enemmän rakkaan harrastukseni parissa.

Blogin kirjoittamisen aloitin vuonna 2009 kun Kamu kotiutui minulle. Aluksi blogin idea oli tallettaa ihania muistoja koiran kanssa ja toimia niin sanotusti treenipäiväkirjana. Kuitenkin lukijoita alkoi kertyä ja tekstien sisältökin muuttui. Halusin jakaa kokemuksia koirankouluttamisesta ja ihan arkisista jutuista niiden parissa, sekä kirjoittaa pinnalla olevista aiheista. Tällä hetkellä blogin sisältö koostuu tavallisista arkikuulumisista, treenivinkeistä, koulutuksesta, mielipidekirjoituksista sekä tietenkin valokuvista.

Aikaisemmin olin heppatyttö henkeen ja vereen. Kotona oli ollut hevosia siitä lähtien kun olin viisi vuotta. Yläaste ikäisenä hoitelin kolmea oripoikaa tallissamme mennen tullen ja tykkäsin eniten villeistä tapauksista. Yleensä olin se joka keikkui nuorten hevosten selässä ekaa kertaa ja ratsasti pitkin metsiä kuin intiaani. Minua ei kiinnostanut juurikaan vääntää koulukiemuroita kentällä vaan rakastin pitkiä maastolenkkejä, hevosten kouluttamista ja niiden sielunelämään tutustumista.

Hevostytön arki vaihtui 14-hevosellisen vuoden jälkeen pääasiassa koiriin. Kamu tuli minulle 2009 kun olin juuri täyttänyt 15-vuotta. Vaikka kokemusta oli koirien kanssa olemisesta, kaikki lajit ja harrastaminen oli kuin hyppy tuntemattomaan. Sinnikkyydellä ja valtavalla innostuksella pääsin Kamun kanssa kokeilemaan kaikkea mitä halusin. Monipuolisesti on kokeiltu metsästyksestä valjakkoajoon ja kaikkea siltä väliltä.


2 kommenttia:

  1. Niin ihana lukea tätä sun blogia kun se nyt jostakin silmilleni hyppäs! Tosi samanlaisia pohdiskeluita ja fiiliksiä on mulla ollut tän parin viimeisen vuoden aikana. Tällä hetkellä itsekin työskentelen eläinklinikalla hoitajana ja klinikkahoitajan näyttö ensi syksynä/talvella tulossa. Itse haen eläinlääkikseen (sekä Helsinkiin että Tarttoon ) toista kertaa; viime vuonna Virosta ei jäänyt ihan kovin kauas mutta Suomeen ei viime vuonna ollut mitään toivoa. Nyt sitten toinen hakukerta lähtee käyntiin ja tosi ristiriitaiset fiilikset; toisaalta on sellainen NYT TAI EI KOSKAAN-fiilis, mutta toisaalta alitajunta pakottaa jatkuvasti miettimään myös plän B, C, D, E ja vielä F:ääkin jos ei pääsekään taas yliopistoon... Mä olin vuosi sitten Valmennuskeskuksen pitkällä kurssilla ja se oli itselleni tosi uuvuttava sen startatessa jo marraskuussa ja niinhän siinä sitten kävi, etten jaksanut enää panostaa loppuun asti loppukeväästä vaan toivoin, että josko jokin ihme tapahtuisi ja sattuisin päästäkin puoliksivalmistautumisella eläinlääkikseen ja noh, ei tapahtunut ihmettä XD Nyt syksyllä pitkään puntaroin, aionko uhrata taas rahaa valmennuskurssiin vai en, mutta lopulta päätin kuitenkin nyt ilmoittautua Tampereen Kandidaattien valmennukseen kun tuli fiilis, että jälkikäteen kuitenkin jossittelisin, jos en kävisi kurssia. Ennen joulua kertailin pintapuolisesti fysiikkaa ja kemiaa sekä luin täysillä biologiaa (minulla oli joulukuussa Viroon biologian SAT-testi). Nyt tammi-helmikuun olen tehnyt töitä, että saa rahaa säästöön lukujaksolle ja loppukevään vain luen. Kauhistuttaa, kun lukee ihmisten blogeja joissa hehkutetaan kuinka laskettu ja luettu on jo syyskuusta asti 10h/päivä mutta itse olen aina ollut vähän sellainen viimetipassa suorittaja; vaikka minulla olisi VUOSI aikaa rauhassa päntätä ja kertailla moneen kertaan, niin silti saan paremman tuloksen kun otan vaikkapa vain 2-3kk teholukemiset jollon en keksity mihinkään muuhun. Niinpä lääkislaskemisetkin olen vasta muutama viikko sitten alottanut töiden ohessa.
    Tsemppiä opiskeluihin! Toivottavasti tavataan eläinlääkiksessä! :)
    -Nea

    VastaaPoista
  2. Moikka Nea, kiva kun kirjoitit.
    Tuttuja fiiliksia ja kyllä itsekin painin jaksamiseni kanssa. Olen viime päivät miettinyt että olisin jo vaikka mitä JOS ja JOS olisin lukenut lukiossa ahkerammin TAI opiskellut jo kolme vuotta sitten nämä asiat. Piiskaan itseäni henkisellä tasolla todella julmasti. :(

    Olen kateellinen tuosta asentesta, että rohkeasti haet myös Viroon! Tsemppiä siihen, sillä itse en uskaltaisi varmaan lähteä Suomesta. Kai mä katkeroidun täällä sit jos en pääse koskaan :D

    Tsemppiä oikeesti!

    - Ronja

    VastaaPoista

Voit kommentoida blogissamme rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa lakiamme ja hyvää etikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta asiallisesti esitettynä.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle mahdollisuuksieni mukaan.