torstai 28. kesäkuuta 2018

Tunne jolla ei ollut nimeä


Ensimmäisenä haluan onnitella kaikkia opiskelupaikan saaneita. Tunne on varmasti aivan mieletön. Unelmien täyttymys sanoisin. Tämä viikko on ollut piinallinen, hidas ja tuskallinen. Koskaan aiemmin tulosten julkaisu ei ole tuntunut näin painostavalta. Vaikka oma mieleni ja odotukset olivat miltein miinuksilla, jokin kutittava jännitys kupli sisälläni.

Tuloksia pantattiin viimeiseen päivään saakka ja jopa piinallisen kauan yli puolenpäivän. Tottakai olin töissä koko tuon ajan ja sain kuunnella useamman ihmisen uteluja tuloksista. Mikään ei ole niin ärsyttävää kuin toiveikkaat ihmiset ympärillä sinä hetkenä kun itse tiedät epäonnistuneesi.

Tulosten lopulta saapuessa menin hetkeksi ulos. Olin poistanut jo maanantaina kaikki sähköpostin ilmoitukset käytöstä, joten jouduin kirjautumaan järjestelmään selaimen kautta. Siinä se jälleen komeili tylyn lyhyenä virkkeenä "Valitettavasti sinulle ei myönnetty opiskelupaikkaa". 

"Kiitos tiedosta" oli ainoa vihansekainen ajatukseni sillä hetkellä. Jotenkin viha ja kiukku sai minut pysymään kasassa ja kestämään taas hieman pidempään naama peruslukemilla. Vihan tunne piti elimistön adrenaliini tason sen verran korkealla, että jokin mielenhäiriö ajoi minut suoraan töistä kirjakauppaan. Ostin reippaan kasan erivärisiä papreita ja kyniä. Olin suorastaan raivon vallassa. Yksikään puhelinmyyjä tai mainosten tyrkyttäjä ei ottanut minuun kontaktia kävellessäni pitkin ostarin käytävää. Hyvä niin, sillä olisin saattanut olla hivenen tuohtunut.

Vihan tunteen laantuessa pettymys ottaa varmasti vielä vallan. Mutta nyt asia on käsitelty. Ensi vuodesta en osaa sanoa. Jos raivo ja tahto riittää niin kenties ollaan samassa tilanteessa. Nyt yritän vain antaa olla vielä hetken.

Monet puhuvat minulle aina tässä vaiheessa Viroon lähtemisestä (ihan kun sinnekkään vain lähdettäisiin :D). En vain näe sitä vaihtoehtona. Siinä vaiheessa saisin kyllä jättää koko elämäni taakseni ja olla 6-vuotta ihan itsekseni. En tiedä voisinko ottaa edes kahta koiraa mukaan, sillä kuluerä on kuitenkin yllättävän suuri. Enkä rehellisesti sanottuna ole ihan varma, sopeutuisiko Roki yksinäiseen opiskelijaelämään. Suomen vierailuni olisivat luultavasti myös aika mitättömät pahan matkapahoinvointini (laiva) takia.



7 kommenttia:

  1. Tsemppiä! En oikein tiedä, mitä kirjoittaisin, että ei vain vahingossa sano jotain, mistä toinen pahoittaa mielen.

    Kunhan pahin pettymys on ohi, niin olisi varmaan tärkeää, että pystyisi kylmän viileästi analysoimaan, mistä jäi kiikastamaan. Jotta pystyisi parantamaan sitä, mikä ei sujunut. Arvelisin, että olisi todella tärkeää tilata koe itselle ja käydä se läpi mieluiten jonkun opiskeluvalmentajan tms. kanssa. Valmennuskurssijärjestäjillä täytyy olla tämänkaltaisia palveluita?

    Oletko miettinyt sellaista valmennuspakettia, johon kuuluisi henkilökohtainen opo? Ainakin Mafy-valmennuksella on tällainen ja sitä on kehuttu paljon. Joku seuraa lukemista ja kykenee ulkopuolisena tukemaan ja näkemään sellaista, mitä ei ehkä itse näe. Joskus omat negatiiviset ajatukset vievät energian väärään suuntaan. Ja vaikka fiilis olisi suht ok, niin opiskelu ei välttämättä edisty parhaalla tavalla, ei ehkä keskity oikeisiin asioihin (esim. lukee liikaa tuttuja asioita) tms.

    Eläinlääkärilehdessä oli nuoren eläinlääkärin (Ira Kallio-Kujala) kirjoittama pääkirjoitus, jossa pohdittiin uran aloittamisen haasteita. Yksi kohta sopii oikeastaan mihin tahansa epäonnistumiseen:

    "Yksi karvaimpia oppitunteja lääketieteessä on oppia tekemään virheitä niin, että jokainen kipeä epäonnistuminen tulee prosessoiduksi mahdollisuutena kehittyä ammatillisesti pelkän itsesäälissä piehtaroimisen sijaan. Tämä kasvuprosessi, jossa armottomuus itseä kohtaan kehittyy kyvyksi antaa anteeksi ja astua entistä kokeneempana eteenpäin, on ainoa reitti kasvaa lääketieteen ammattilaiseksi."

    Toivottavasti fiilikset ovat jo paremmat, elämä jatkuu!

    VastaaPoista
  2. Kiitos tukevista sanoistasi. Hetken tätä asiaa taas sulattelee, mutta sitten on vain katsottavaa tulevaa kohti. Tehtävä uusi suunnitelma tai päättää tämän olleen tässä.

    Olin tänä vuonna todella tyytyväinen Valmennuskeskuksen kurssiini. Ensimmäinen vuosi kun pystyin jäämään töistä pois ja oikeasti lukemaan. Huomasin suuren edistymisen esimerkiksi kurssikokeissa, mutta laskurutiini ei yksinkertaisesti riittänyt vielä. Tarvitsen vielä lisää vanhoja pääsykokeita ja vaikeampia laskuja. Myös bilsan nippelitieto ontuu, vaikka muuten se on vahvin osaamisalueeni.

    VastaaPoista
  3. Moikka,
    Suosittelen myös tuota kokeen analysoimista, mielellään toisen ihmisen kanssa. Huomioi ne asiat, jotka menivät hyvin, mutta erityisesti pistä merkille ne, jotka menivät huonosti. Tuliko tehtävien kanssa kiire, tuottivatko tietyn tyyppiset (esim. soveltavat, pikkutarkat) tehtävät vaikeuksia tai olitko niin hermostunut kokeessa, että alisuoriuduit.
    Lisäksi suosittelen kiinnittämään huomiota opiskeluusi. Kirjoitit jossain aiemmasta postauksessa viime syksynä (?), että olet lukenut yli kaksi vuotta pääsykokeisiin, mutta kuitenkin yllä olevassa vastauksessasi kirjoitat, ettei sinulla ole riittävää laskurutiinia fysiikasta ja kemiasta. Tässä kohtaa voisi kysyä miksi näin on? Lähes aina bilsan tehtävistä on hankalampi saada pisteitä, hyviä varsinkaan, kuin fysiikan ja kemian tehtävistä. Miksi siis panostaa bilsaan fysiikan ja kemian kustannuksella?
    Kun aloitat lukemisen (muista pitää lomaa, lepo on yhtä tärkeää kuin opiskelu!) niin aloita niistä asioista, joita et osaa. Keskity fyken kanssa, että ihan oikeasti ymmärrät asiat. Kun lasket, niin pohdi mitä lasket, miksi lasket sen sillä tavalla ja ymmärrä teoria niiden pohjalla. Huomioi myös laskujen ”laatu”; mieluummin 5 soveltavaa laskua kuin 50 suoraa kaavaan sijoitusta.
    Opiskelumääristä myös sen verran, että älä huijaa itseäsi lukemisen kanssa. Olen nähnyt useiden hakijoiden opiskelemisen olevan "opiskelua" eli kavereille juttelua, netin selaamista etc. En toki tiedä sorrutko sinä tähän, mutta yleistä tuntuu olevan. Opiskele mieluummin tehokkaasti 4h kuin epätehokkaasti 8h. Itse taisin sisäänpääsykeväänäni lukea pisimpänä päivänä 3,5h tai 4h. Suurin osa päivistä oli 2-3h (tauot eivät mukana tässä), mutta sen minkä tein, tein järkevästi.
    Toivottavasti ei kuulostanut liian ankaralta/saarnaavalta/tms, tarkoitukseni ei ollut loukata.
    Hurjasti tsemppiä hakuun, älä ihmeessä luovuta, jos eläinlääkis on se, mitä tahdot! Toivottavasti tapaamme Viikissä ensi syksynä ��

    VastaaPoista
  4. Kiitos viisaista sanoista. Tuossa on monta hyvää pointtia lukemiseen ja juurikin sellaiseen lukemiseen, että sisälle päästään. Olen vielä ensi viikon lomalla, mutta kyllä minä tiedän sen, että suunnitelma täytyy laittaa kuntoon jos meinaan vielä yrittää.

    Katsotaan saanko järjestettyä itselleni vielä toisen tällaisen mahdollisuuden lukemiseen, mitä tänä vuonna sain.

    VastaaPoista
  5. Pääsykokeisiin valmistautuminen on raskasta, ja hirveintä on jos tulosten tultua vielä saa vielä hylkäävän päätöksen - se iskee kuin nyrkki vatsaan. Hyvällä omalla tunnolla lomailu ja vapaapäivien pitäminen on myös vaikeaa, koska koko ajan takaraivossa kolkuttaa se "pitäisi lukea". Yritä silti lomailla, irroittaa itsesi koko ajatuksesta hakemisprosessista ja pitää vapaata lukemisesta.
    Toivottavasti haet vielä; uskon, että susta tulisi upea eläinlääkäri. Hurjasti tsemppiä tulevaan vuoteen :)

    VastaaPoista
  6. Sen verran haluan vielä sanoa, että sillä hetkellä kun näet opintopolussa "opiskelupaikka myönnetty", niin kaikki tehty työ on sen arvoista! Sillä hetkellä ei ole enää väliä haitko kaksi vai neljä kertaa, ainoa mikä merkkaa on se, että sä teit sen! Sä pääsit sisään!

    VastaaPoista
  7. Iso sydän kommenteille! Ihanaa että ihmiset jaksavat kannustaa. <3

    VastaaPoista

Voit kommentoida blogissamme rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa lakiamme ja hyvää etikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta asiallisesti esitettynä.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle mahdollisuuksieni mukaan.