31.10.2017

Nikon D3s - Kohinakuningas

Vanha kameranrunkoni Nikon D7000 on palvellut minua jo vuosia. Hankin viimeksi päivityksen muistaakseni vuonna 2011. D700 on ollut minulle todella passeli runko tähän asti ja sen kanssa valokuvaaminen on harrastuksena kehittynyt hyvin. Objektiivit ovat päivittyneet matkan varrella, mutta jo jonkin aikaa sitten minua alkoi vaivata runkokuume. Löysin itseni monesti Rajalan sivuilta selailemasta uusia kameroita.

Pari viikkoa sitten törmsin tarjoukseen, josta en oikein malttanut kieltäytyä. Ammattikäytössä hetken ollut Nikon D3s etsi uutta kotia. Kameran hinnat uutuudeltaan pyörii sellaisissa lukemissa, ettei minulla olisi siihen varaa, mutta nyt saatoin jo harkita.

Olin tutustunut D3 malliin jo aiemmin ja lueskellut käyttökokemuksia foorumeilta. Niinpä lähdin selaamaan netin syövereitä tätä päivitettyä versiota entisestään.


Luontokuvaaja Janne Heimonen arvostelee 3Ds:ää blogissaan näin: "Nikon julkaisi markkinoiden kohinakuninkaalle D3:lle (ja tietty saman tittelin jakaa myös D700) jatkajan nimeltään D3s! Tai jos ei ihan jatkajaa, niin ainakin päivityksen! Eikä kyse ole tällä kertaa mistään näytönkasvatus päivityksestä, vaan uuden rungon todelliset herkkyyslukemat ovat mm. nousseet aukolla! Ja entisen suurimman ”oikean” ISO 6400 herkkyyden sijasta kamerasta löytyykin ”oikea” ISO 12800 herkkyys!

Ja entinen ”keinotekoinen” ISO 25600 herkkyys on jo ihan paperia, koska nyt pyöritään jo sadoissa tuhansissa! Uudesta D3s rungosta löytyykin niinkin hurja herkkyys lukema kuin ISO 102400! Todella mielenkiintoista nähdä minkä verran kohinat ovat parantuneet! Olisihan se mukava jos uutukaisen ISO 12800 olisi samaa luokkaa kuin D3:sen ISO 6400! Oikeastaan se olisi tosi jees ,) Saattaisin jopa harkita D700 vaihtoa mahdollisesti joskus D700x:n jälkeen tulevaan D700s:ään, jos se olisi yhtälailla D3s tyylinen kuten D700 on D3 tyylinen.

Eli onneksi tässä uutukaisessa kennon uudelleen suunnittelun yhteydessä pikselit pidettiin ennallaan, eikä lähdetty niitä korottamaan, se mahdollistaa aina paremmin hallussa olevat kohinat ja sopii minulle ainakin paremmin kuin hyvin! Omissa kuvauksissani minkään muun ominaisuuden parantaminen ei ole tuonut niin paljoa uusia mahdollisuuksia valokuvaukseen, kuin juuri uusien suurempien käyttökelpoisten herkkyyksien lisääminen."


Eihän tämä mikään uusi malli enää ole, mutta minulle uusi. Kamera on ollut käytössä vasta hetken aikaa ja ensimmäisiä käyttökokemuksia olivat rungon massiivinen koko (putken kanssa painoa yhteenskä 3kg) ja hyvä ergonomisuus. Sarjakuvanopeus on myös omaa luokkaansa varsinkin liikekuvia ottaessa ja kyllä mun mielestä nykyisissä kuvissa on pehmeämpi ja värikylläisempi tunnelma.

Yhteistä taivalta vasta aloitellaan ja katsotaan sitten jatkossa käyttökokemusten perusteella, onko minulla lisää kerrottavaa tästä tulokkaasta. Tässä kuvasarjaa uudesta tuotannosta:






1 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Jään seuraamaan innolla tulevia valokuvia! (Y)

Lähetä kommentti

Voit kommentoida blogissamme rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa lakiamme ja hyvää etikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta asiallisesti esitettynä.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle mahdollisuuksieni mukaan.