26.2.2017

Unelmat on tehty saavuttamattomaksi

Miten pientä ihmistä voikaan vtuttaa näin paljon? Tein toisen harjoituskokeen loppuun viikonloppuna ja tähän versioon oli tullut vastausanalyysit ja tällainen hieno todennäköisyyskäyrä. Meidän etävalmennuksella on yhteensä kahdeksan harjoituskoetta ennen varsinaista pääsykoetta, viimeinen taisi olla aikataulutettu noin 1,5 viikkoa ennemmin. Tällä hetkellä tämä harjoituskoe on siis toinen tekemistäni. Viime vuonna aloitin pääsykoeharhoittelun liian myöhään ja keskityin vaan teorian opetteluun ja laskeskelin laskuja.

Tämä kyseinen koe sisälsi yhteensä 18 tehtävää joista ensimmäinen oli 150 monivalintatehtävää sisältävä kokonaisuus kaikki tai ei mitään periaatteella. Vastausosiossa (4-6 väittämää) piti olla kaikki oikein tai sinua rokotettiin kaikkien pisteiden menetyksellä. Biologian osuudet menivätkin ihan kohtalaisen hyvin. Fysiikassa jouduin pinnistelemään ja kemia menee näköjään aikalailla vanhan oppimani painolla. Yksinkertaisesti aikani ei vaan riitä pänttäämään samalla teholla kaikkia aineita.

Biologian tehtävät olivat aika hajanaiset aihealueiltaan aina rauhasista evoluutioon. Fysiikan laskut käsittelivät muun muassa painetta, hitausmomentteja ja aine- ja säteilykurssin teemoja.

Kokeen tekemisen jälkeen jäi aika huono fiilis mutten tosiaankaan kuvitellut että näin huono. Toki tajusin heti, että laskuja täytyy laskea aivan helvetisti lisää, mutta tulokset kyllä tyrmäsivät täysin. Koko tämä urakka tuntuu kovin mitättömältä katsoessani omaa tulosta taulukosta. Kahden vuoden epätoivoinen lukeminen työn ohella on tuottanut minulle 2,5% todennäköisyyden täyttää unelmani joskus. Lukiossa käymäni pitkät kurssit kaikista vaadituista aineista pääsykoetta varten tuntuu aika turhalta tällä hetkellä. Tällä hetkellä yritän koota motivaatiotani jostain mielensyövereistä ja ajatella, että ehkä tämä suunnaton raivo saa minut taas laskemaan ja lukemaan muutaman  tunnin lisää. Voisin tällä hetkellä polttaa koko kirjoituspöytäni yhdessä kaikkien miljoonien sivujen kera ja vaipua vaan synkkään ajatteluun.

Juuri nyt en jaksa ajatella ruusuisia kommentteja "olet vielä nuori" "voi ehdit vielä" "Kuka vaan pääsee kun oikein yrittää". Tuntuu ettei todellakaan ole nuori ja kuka vaan.

4 kommenttia:

  1. Hei, been there, done that.
    Paskan maku suussa oli todella monen harjoituskokeen jälkeen ja useampana vuonna. Joskus itkeskelin huonouttani parkkipaikalla autossa tunti toisensa jälkeen ja hengittelin paniikkikohtauksia paperipussiin. Itkeskelin kotona kyyneleeni kissan turkkiin ja niistin nenäni puolison T-paitaan.

    Muistan kun katselin joskus sitä kuinka häntäpäässä listojen mukaan olin. Sittemmin olen todennut, että se on/oli todella paskamainen tapa lannistaa kuka tahansa opiskelija. Ok, on hyvä tiedostaa, jos homma meni ihan penkin alle, mutta silti itsensä skaalaaminen muihin hakijoihin on/oli mielestäni ihan liian musertavaa ja julmaa. Sen sijaan, että se olisi tsempannut minua yrittämään enemmän, joudunkin pyyhkimään räkää poskelta kerta toisensa jälkeen. Ei näin.

    Unohta taulukot. Mielummin ota oppia virheistä. Tee tehtävät uudelleen ja tarkista missä mokasit. Kokeile ratkaisemasi vaikea tehtävä parin päivän päästä uudelleen lonkalta. Kertauksella saat taottua opit tuonne selkärankaan (ja pakaralihaksiin).

    Lopuksi vielä yksi, ehkä vähän turhan totinenkin ohje: Jos haet, niin hae tosissasi. Tätä minulle sanottiin silloin ensimmäisellä ja toisellakin kerralla. Vasta kolmannella kerralla ymmärsin, mitä se minun kohdallani silloin merkitsi = luopumista todella monesta muusta kivasta jutusta, jotta aika oikeasti riitti lukemiseen. Joillekin toisille riittää vähempi, mutta minun kohdallani se oli näin. Lukeminen oli se ensisijainen homma. Pääsykoe on iso kamala elämän HETKELLISESTI pilaava/pysäyttävä mörkö, mutta se ei kestä ikuisesti.

    Katse eteenpäin! Tsemppiä ja voimaa!

    VastaaPoista
  2. Tsemppiä!

    Olen vierestä katsonut siskoni ponnisteluita päästä opiskelemaan unelmaansa, lakia. Kolmesti yritti, vietti vuoden toisella puolella Suomea opiskellen avoimessa yliopistossa josta sai lisäpisteitä ja tietysti oppia.. Tokalla kerralla jäi pisteen päähän, viimeisellä puolen pisteen. Viimeisimmän yrityksen jälkeen kun tulokset kuultii ja jäi puolen pisteen päähän niin siskoni romahti täysin. Itki ja huusi. Sen jälkeen ei enää yrittänyt.. Lähti opiskelemaan toista alaa. Unelma on edelleen olemassa, mutta ei ole vielä uskaltanut uusiksi yrittää. Mun mielestä pelkän pääsykokeen ei pitäisi merkata.. siinä vaaditaan ihan liikaa! Eläinlääkikseen päässeiltä olen kuullut, että pääsykoe se vaativin.. En tiedä sitten kuinka totta on, töitä on toki opiskelujen eteen tehtävä sisäänpäästyäkin.

    Toivottavasti jonain päivänä pääset toteuttamaan unelmaasi. Jos se ei ole nyt, niin ehkä myöhemmin :) Älä kuitenkaan lannistu, vielä minäkin uskon näkeväni siskoni tuomarina oikeudessa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä minulla jonkinlainen pieni toivon kipinä elää, että unelmat ovat tehty saavutettaviksi <3

      Poista

Jätäthän asiallisen kommentin?