6.1.2017

Koirataloudessa siivousvälineiden on oltava kunnossa


Menneellä viikolla taas siivotessani karvaa joka puolelta pohdiskelin, jotta on ihmisen oltava hullu ottaessa koiria - varsinkin valkoisiapaimenkoiria. Tällä rodulla on jokin mieletön karvanlähtögeeni, sillä luulen ettei meillä ole koskaan sitä aikaa, jolloin ei olisi karvanlähtö jollakin. Ei auta mukista kun on koiran mennyt ottamaan ja ilmankaan ei taida osata olla.

Valkkari tosiaankin on koirana siivouksen (ja kaiken muunkin) kannalta aika työläs koira. Valkoinen pitkä karva ja pohjavilla imeytyy kaikkeen ja näkyy kaikkialla. Minun monta vuotta vanha imuri alkoi vähän aikaa sitten vedellä viimeisiää. Se ei imenyt enää kunnolla, piti kamalaa meteliä, sammuili vähän väliä ja haisi pahalta. Olen periaatteiltani sellainen, että käytän kulutustavarat aina ihan loppuun asti ja siirsin siirtämistäni uuden imurin hankintaa. Loppujen lopuksi siivouksesta ei enää tullut mitään kun imuri pysyi käynnissä vain muutaman minuutin ja sammui lopulta viimeisen kerran.

Noin puoli viikkoa sitä sitten oltiin ilman imuria. Niinkin vähäinen aika oli ihan tuskaa. Karvaa leijaili ihan joka puolella, vaikka meillä koirat ovat suurimman osan aikaa rajatussa tilassa kotonamme. Ne eivät ole sohvilla tai makkarissa ollenkaan. Voisin vain kuvitella mikä siivo meillä sitten olisi jos ne makaisivat vielä sohvallakin. Minulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, että lemmikit ovat joissain talouksissa sohvalla ja nukkuvat jopa sängyssä. Itse en vain mitenkään jaksaisi siivota tupla- tai triplamäärää karvaa ja likaa jokapuolelta kotia.

Katselin netistä arvosteluja eri imureista. Electrolux sai monella sivulla yhdessä Dysonin kanssa hyviä arvosteluja eläinperheiden käytössä. Minulle tärkeimpiä olivat imuteho ja hiljaisuus. Electrolux vei desibelitasoissa reilusti voiton ja päädyin siksi tähän merkkiin. Giganttiin marssiessani lompakkoa kyllä kirpasi 325€ Electrolux UltraOne ja lemmikkitalouksiin tarkoitetut pölypussit. 


Koirien käytössä olevat käytävämatot eteisessä ja keittiössä on valittu helppohoitoisuuden ja käytännöllisyyden mukaan. Eteis- ja käytävämattojen pohjat ovat suunniteltu kestämään kovaakin menoa visusti paikoillaan ja ne on maailman helpoimmat pitää puhtaan!

Imurin mukana tuli kaksi imupäätä, joista toinen oli suunniteltu lähinnä matoille ja auton imurointiin ja toinen lattiapinnoille sekä "mattotamppariksi". Lisäksi imurin sisällä (kätevä paikka, koska minulla kaikki tavarat katoavat helposti) on pieni suutinosa vaihdettavaksi jos tarvitsee imuroida kevyitä tekstiilejä tai sohvia. Imurin varressa on käsikahva omilla nappuloilla, joista pystyy säätämään imurin tehoja sekä kytkeä sen päälle ja pois. Tehoja on yhteensä viisi plus automaattitoiminto, jolloin imuri itse tunnistaa imuroitko lattiapintoja vai mattoja, joiden perusteella se säätää itse tehoa. Tämä imuri on myös pölypussillinen, koska kyllästyin edellisen imurin säiliön hinkkaamiseen aivan täysin.

Imuri on ollut käytössä nyt reilun pari viikkoa enkä voisi olla tyytyväisempi. Olen imuroinut miltein joka päivä, koska se on niin kivaa! Imuri on todella hiljainen ja tehokas. Matot kirjaimellisesti lähtevät mukaan jos niitä täydellä teholla imuroi. Ainoastaan olohuoneen painavaan pörrömattoon olen uskaltanut 5-tehoa käyttää ja kyllä vaan lähtee pöly ja karva hyvin liikkeelle. Olen myös tykännyt kovasti pölypusseista, joita ei ole tarvinnut vaihtaa vielä ollenkaan ja ne eivät päästä pahaa hajua lävitseen. Imuri on näppärän kokoinen ja todella kevyt. Tällä hetkellä kaikki odotukseni ylittänyt laite ja olen kyllä tosiaan tyytyväinen. Harmittelen ainoastaan sitä, miksen tehnyt hankintaa jo hieman aiemmin!


Hyvän imurin lisäksi korvaamaton apu koirankarvojen kanssa on kyllä kumiset siivoushanskat. Käytin niitä ennen mattojen kanssa, kun imurin teho ei riittänyt irroittamaan kaikkea karvaa tehokkaasti, ja nykyisin paljon myös auton tekstiilipinnoilla. Hanskat ovat myös ykkössuosikkini koirien pedin puhdistamisessa. Suihkutan pienen kerroksen hajunpoistajaa tai ihan vain yleispesuainetta pedille tai matolle ja alan irroittelemaan hanskoilla pyörivin liikkein karvoja. Toimii kuin ajatus! Karvaa jää pedille niin suuria määriä, että turha täyttää pölypussia hinkatessa niitä imurilla kun kaikki käy niin kätevästi kumihanskojen avulla. Kannattaa kokeilla!

Koirien kanssa ja miksei muutenkin kannattaa panostaa hyvin toimiviin siivousvälineisiin. Arki on huomattavasti miellyttävämpää kun siivous ei ole hirveää pakkopullaa vain sen takia, ettei lika ja karvat yksinkertaisesti liikahda mihinkään huonojen välineiden takia. Sen tiedän, ettei hyvä imuri luultavastikkaan vähennä imuroinnin tarvetta, mutta tekee siitä huomattavasti mukavempaa. Ja mikä parasta, täällä tuoksuu hyvälle imuroinnin jälkeenkin!

Hyvää alkanutta vuotta ja siivousintoa! ;)

1 kommenttia:

Nath kirjoitti...

Näitä koiratalouksien siivousjuttuja on mielenkiintoista lukea, kun eri rotujen erot karvoituksineen tulevat niin hyvin esille! Meillä ei taas ainakaan karvojen määrästä taloa koirakodiksi edes huomaisi. Karkeakarvaisilta ei karvaa juuri irtoile, ellei nyppimisväli ole liian pitkä. Eräs miehen kaveri kerran sanoi, että teilläkin kun on koiria noin monta, niin totta te imuroitte joka päivä! Kerta viikkoon riittää, ja sekin enemmänkin pölyn, hiekan jne. takia :D Ja pystykorva jos alkaa kovinkin pudottaa pohjavillaansa lähtee pesulle ja turbolla kuivaksi, niin loppuu se karvottaminen :)

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?