9.5.2016

Vapaapäivien terveisiä Savosta


Pidennetty viikonloppu Savossa meni nopeasti mahtavasta kelistä nauttien. Rippijuhlat juhlittiin Torstaina ja koirat olivat juhlissa mukana. Oli ilo nähdä miten hyvin Roki suhtautui vieraileviin lapsiin ja muuhun vilinään. Illalla ajattelin helpottaa koirien oloa päästämällä ne rantaan kahlailemaan vedessä ja uimaan. Kamu säntäsi veteen siltä istumalta ja Roki juoksi vauhdilla perästä. Kyllä minulla oli naurussa pitelemistä kun nuoren koiran arviointikyky petti ja leiskautti sen kummemmin ajattelematta laiturin päästä Kamun perään. Roki ei ollut edellisenä kesänä uinut kuin pikkupentuna ja kerran talven aikana altaassa. Pienimuotoinen paniikkihan se siinä iski kun älysi veden olevan aika viileää ja ei päässytkään laiturin kautta enää rantaan. Kun alkujärkytyksestä oli selvitty, harjoitteli Roki jo uimista Kamun kanssa.

Perjantaina pojat pääsivät aamupäivällä juoksemaan äitini puolivuotiaan Saksanpaimenkoiratytön kanssa. Pojat olivat tällä kertaa vähän roturasisteja ja tuntuivat leikkivän vain keskenään.



 Pieni hengähdystauko arjen keskellä teki kyllä hyvää. Vaikkei suunnitelmista huolimatta päästy jäljestämään koirien kanssa niin metsissä ja pelloilla juokseminen teki kyllä hyvää näin kaupunkielämän keskellä. Pojat nauttivat kovasti ja olivat kyllä eilen kotiin palattuamme todella väsyneitä.

Ensi Lauantaina käymme kuulemmassa tuomarin arvostelun tästä junnusta Tuusulan ryhmänäyttelyssä. Roki on kovin keskeneräinen omaan silmääni ja tarvitsee vielä aikaa, mutta kyllähän se on kiva saada junnuarvostelukin.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?