14.5.2016

Erinomainen suoritus


Tänään oltiin Rokin kanssa ensimmäistä kertaa virallisessa näyttelyssä. Pojalla on ikää mitarissa 13 kuukautta ja osallistuimme sen tiimoilta Junioriluokkaan. Säätiedotus oli luvannut vettä koko päiväksi, mutta ihmeeksemme selvittiin kastumatta koko reissusta.

Valkkareita oli ilmoitettu kehään yhteensä 20, puolet narttuja ja puolet uroksia. Roki korkkasi kehän ensimmäisenä ja esiintyi ihan kivasti vaikka kehän laidalla nuuskutteli aika ihania tyttötuoksuja. Tuomarina oli tällä kertaa irlantilainen John Bond, jonka arvostelutyyli oli hieman huvittava. Tuomari muun muassa leikitti koiria, pyysi niitä istumaan ja antoi nameja. Oudointa oli se, että mies otti kädestäni pienen vinkupallon ja heitteli sitä Rokille katsoen ilmeisesti koiran ilmettä? Vähän nuorta miestä välillä hirvitti kun tuomari saattoi syöksähtää yhtäkkiä tökkäämään sen peräpäätä. Kaikenkaikkiaan tuomari arvosteli hyvin, vaikkakin persoonallisesti, ja käytti yksilöarvosteluun aikaa.

Kilpailuluokat meni Rokilta vähän aliarvoisella esiintymisellä. Herraa ei enää kiinnostanut esiintyä. Kuitenkin tämän päivän tulos oli kerrassaan hyvä aloitus "suurelle näyttelyuralle"

14.05.2016 TUUSULA RN / junioriluokka
Tuomari: John Bond, Irlanti
JUN ERI, JUK1, SA, PU2, VA-SERT

"The bite is good. Nice head. 13 months. Ear set is correct. Nice length of muzzle. Nice skull. Nice length of neck. Good deep chest. Nice length of back. Good angulation front and rear. Nice strong topline. Good reach and drive in the movement."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?