6.3.2016

PENTUVAROITUS

Haaveilemani potrettikuva kaikista sydänkäpysistä!
Eilen hyppäsin aamusta 10.22 kohti Harjavallan kautta kulkevaa junaa. Tai no Tampereella vaihto ja samaa matkaa yhdessä Maaritin kanssa, joka oli lähtenyt pentujenihastelureissulle Jyväskylästä päin. Olin yhtä hymyä koko aamun ja odotin vain suloisten karvapallojen näkemistä - ja toki ihanien ihmisten. 

Saavuimme kolmen naisen voimin (minä, Maarit ja Piia) Oilin ja Heikin luo vähän ennen kello kahta ja heti autosta astuttuamme vastassa oli valkoinen kakaralauma. Siinä kohtaa viimeistään Ronjan sydän suli. Monta tuntia olimme pentuja katsomassa, hellimässä ja kuvaamassa. Niin mahtava katras, että en voi kuin haljeta ylpeydestä. Ihan jokaikininen pentu oli todella reipas, sosiaalinen ja leikkisä. Kukaan ei jäänyt niin sanotuksi seinäruusuksi vaan vuorotellen (ja yhtaikaa) ne tunkivat syliin ja purivat varpaista. Juuri sellainen pentue kun pentueen pitää olla. 


  
Tietenkin mun lellikkipennuksi valikoitui sininen Devoted One`s Breeze Of Snow. Sanoinkin ääneen että jos tämä sininen nauha olis jollain toisella niin tuskin erottaisin, niin tasainen ja ihana pentue kun on. Oili kertoi pentueen käyneen jo pelastuskoiraradalla vähän nuuhkimassa erilaisia alustoja ja täysin uusia mestoja, reippaita oli ollut koko sakki.

 Heikin muutama räpsäys ns "kulissien takaa" :D

 :D

 Pieni punainen malttaa välillä olla myös rapsuteltavana


Lopuksi haluan kiittää Oilia perheineen aivan upeasta valkkaripentueesta ja siitä, että olen jo alusta asti saanut olla näinkin läheisesti mukana pentujen alkutaipaleella. Jatkossahan kuulumisia tulee sitten pentujen uusilta perheiltä lisää, mutta Oili on tehnyt valtavan suuren ja palkitsevan työn taaten pennuille mahdollisimman hyvän alun elämälle. Kiitos!
 

 Kuvat puhukoon puolestaan.







Pennut 5 viikkoa 

Devoted One`s Breeze Of Snow

 Devoted One`s Bedtime Story

 Devoted One`s Bet On Me

Devoted One`s Born To Run

  Devoted One`s Brillian Ice
(Harmittaa vietävästi, mutta ruskea poika jäi kuvaustouhuissa kuvaamatta!)

  Devoted One`s Bunch Of Love

  Devoted One`s Be My Miracle

 Devoted One`s Because Of You




Hyvää matkaa pennuille kahden viikon päähän uusiin koteihin, olkaa reippaita ja valloittakaa sydämiä!

 Follow my blog with Bloglovin

4 kommenttia:

Miisu kirjoitti...

Ounou mitä mössyköitä! <3. Nuohan vain söpöstyy lisää (onko tuo edes oikea sana?) kasvaessaan!

Ronja kirjoitti...

Aivan ällösöpöjä! :DD

Kirsi kirjoitti...

Voi ei, mitä ihania pieniä vauvoja!! Pentukuume tappaaaaaa :(

Ronja kirjoitti...

;)))

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?