12.10.2015

C-pentujen 1/2-vuotistapaaminen 10.-11.10.2015

Koko perhepotretti ihanine ihmisineen! Vasemmalta alkaen: Gizmo, Kelmi, Taika, Nuka-mamma, Mora-iskä, Roki, Karkki, Mila, Lumi, Koda ja Konsta. Kuvan on ottanut Maarit Alanen 

Lauantai aamuna 10. lokakuuta saavuimme Virroille Marttisten lomakylään Riinan kanssa kolme tuntia kestäneen matkan jälkeen. Nissanin konttiin oli ahdettu kaksi keskenkasvuista ja yksi ihan täysikasvuinen valkkari. Matka oli mennyt veljesten painiessa ja Kamun katsoessa minua kauhistuneella ilmeellä taustapeiliin. Perille päästyämme tietysti ihastelimme pentusia, joista oli tullut jo hurjan isoja, ja tutustuimme toisiimme. Pienillä pentutreffeillä olinkin jo nähnyt Kodan, Karkin, Konstan ja Lumin, mutta loppujoukkoa tapasin ekaa kertaa luovutuksen jälkeen. 


Sitten kun pikkuhiljaa kauimpaakin lähteneet porukat saapuivat paikalle kahvittelimme ja rupattelimme siinä tovin jos toisenkin. Pentuset joutuivat vielä hillitsemään itsensä ja odottamaan paineja hetken, sillä seuraavana ohjelmanumerossa olikin puolivuotiskuvaukset. Allekirjoittaneen niska on vieläkin jumissa kun kuvattiin kaikki yhdeksän pentua (haasteellista ja vähemmän haasteellista). Jokatapauksessa kaikki pennelit saatiin taltioitua kuvaruudulle ja Maaritille on taas kotisivujen päivittämistä hetkeksi. Onhan se kiva saada yhtenäiset kuvat samoilla taustoilla ja samanikäisistä pennuista kotisivuille.

Illanvietto jatkui lounaan merkeissä ja takaisin tullessamme olimme päästämässä pentupainit valloilleen ennen synttärikahveja. Kasvattaja vaikutti kuitenkin hyvin salamyhkäiseltä ja käski meidät vain saunamökin takkahuoneeseen ennen mitään pentujen leikittämistä. Hetkeä myöhemmin kuulimme, että Tarja on pihalla ja toi meille yllätykseksi pentueen Mora-isän vierailulle. Mahtavaa, sillä olin nähnyt tämän ihanaisen iskän viimeksi vuosia sitten Messarin näyttelyssä. Mora oli luonteeltaan aivan huippu ja leikitti pentusia pitkän tovin.

Myöhemmin illalla joimme sitten ne pentujen puolivuotis synttärikahvit. Oli kakkuja ja kaikenlaista herkkua. Mikä parasta, saimme taas rupatella iltamyöhiin ihanien ihmisten kanssa ja saunoa niin paljon kuin kukin jaksoi. Mitään sen ihmeempää leiriohjelmaa meillä ei ollut, vaan saimme ihan vapaasti tehdä ja touhuta juuri sitä, mitä kukin halusi. Porukka oli niin samanhenkistä, että aika kului kuin siivillä. 

Mora ja Roki 


Sunnuntaina heräsimme hyvissä ajoin aamiaiselle ja laittelimme mökit kuntoon luovutusta varten. Aamu oli todella kaunis ja kylmä. Kävin juoksuttamassa Kamua ja Rokia järven rannassa ja otin muutamia kuvia kuuraisesta maisemasta. Kamu kirmaili iloisena pitkin rantaa ja näytti minun silmään näiden pentusten jälkeen jo niin viisaalta ja rauhalliselta. :D Mökkien luovutuksen jälkeen otimme ulkona vähän pennuille kropanhallintaa Marjon ja Piian johdolla ja harjoittelimme näyttelyjuttuja. Päivän päätteeksi pennut saivat vielä kirmata koko laumana pitkin rantoja.

Kiitos ihanasta viikonlopusta kennel Gentle Miracle`s






Vasemmalta: Nuka-mamma, Roki, Mora-isä ja sisko-Taika. Kuva Maarit Alanen

2 kommenttia:

  1. Pikkunen on vissiin jo kasvanu isästään ohi? :D Oispa kiva itekki päästä vielä joskus tapaamaan Mora-iskää :)

    VastaaPoista
  2. Joo korkeus oli aika sama mutta massaa vielä isukilla enempi:))

    VastaaPoista

Jätäthän asiallisen kommentin?