27.8.2015

Nuku nyt kun olet vielä tyhjä taulu

Kaikkien tuntema apso kasvattaja, ulkomuototuomari ja aktiivinen bloggaaja Juha Kares kirjoitti blogissaan minusta niin hyvin pentujen kasvusta ja malttamattomista omistajista, jotka vaativat nuorelta koiralta liikaa kasvuaikana ja tappavat näin koiriensa innon. "Koiran onnellinen elämä ja tasapainoinen kehitys ei ole mitattavissa koe-, näyttely- tai käyttösaavutuksilla idealla mitä nuorempana sen parempi. Kyse on silloin omistajan tai ohjaajan onnellisuudesta ei koiran. Näitä asioita ei pitäisi sekoittaa toisiinsa." Todella monesti huomaan ihmisten kehuvan koirakoita, jotka ovat suorittaneet nuoreen ikään mennessä jo todella paljon. Tottakai on koiria, rotuja ja yksilöitä jotka yksinkertaisesti kypsyvät ja kehittyvät toisia nopeammin, mutta siinä onkin hihnan toiselle päälle pohdintaa onko kyseessä kypsä ikä vai liika innokas ohjaaja? Olen sortunut tähän itsekin, nuori koira ja täynnä intoa oleva ohjaaja. Tavoitteita ja haaveita paljon, joita kohti olisi niin ihana vain juosten kirmata. Nytkin Rokin saapuessa mieleni täyttyi kaikenlaisista haaveista ja tavoitteista, kunnes järki tavoitti minut pikkuhiljaa. Se on pentu ja sen elämässä ei koskaan tule (ei edes aikuisena) olemaan tärkeintä Koiranetin tulokset. Sen elämäniloja on yhdessätekeminen, lepo, laadukas ruoka ja onnellinen koiran elämä.


"Koe- ja käyttöpuolella kilpailullisuus sekä tuloshakuisuus on myös korkealle arvostettu asia. Se ei ole paha asia, jos koiran rajoja kunnioitetaan.  Ei varhaisessa kypsymisessä aina ole mitään pahaa. Sen ei tarvitse kuitenkaan olla itsetarkoitus. Kuitenkin pennulta ja koiralta liikaa vaatiminen liian aikaisin tappaa koiralta iloa.  Koiran pitää antaa kehittyä kokonaisvaltaisesti. Koiran ei kuulu kehittyä vain yksi haluttu ominaisuus edellä. Koiralla pitää olla elämä myös kilpailemisen ulkopuollella ja sitä koiran arjesta suurin osa onkin. " Tässä ollaan asian ytimessä. Koiran täytyy olla kokonaisvaltaisesti kypsynyt ja kehittynyt myös henkiseltä kantiltaan sille tasolle, että sen kanssa voidaan kilpailla ja harrastaa aktiivisesti. On täysin totta, että pennun kivijalka rakennetaan jo aivan muutaman viikon ikäisestä kakarasta, mutta kaikki tapahtuu uutta ihmetellen ja nähden tulevia treenikenttiä ja kavereita. Sosialistaminen on minusta eriasia, kuin johonkin tiettyyn lajiin valmentautuminen ja treenaminen jo pennusta. Tottahan toki minunkin pentu tekee jo nyt tokon pieniä juttuja, joita se tulee tulevaisuudessa tekemään, mutta arjen asiat ja koiran henkinen kasvu ja kytösmallit menevät ohi kirkkaasti tokon liikekuvioista. Myös vesipelastusta ajatelleen ollaan pennun ehdoin käyty veneessä ja tutustuttu rantaan. Tämä on minusta tärkeää, koska se edesauttaa ensi vuoden treenejä kun koiralla on jo jokin muistijälki vedestä elementtinä ja veneestä alustana. Jokainen varmasti ymmärtää tässä kohdassa pointtini järkevästä "leikinvarjolla" - treenaamisesta.

Kun alan pohtimaan Rokin kisavalmiutta tulevaisuudessa, aion ottaa paremmin huomioon koiran henkisen kehityksen elämän eri osa-alueilla. Tiedän, että se olisi hyvinkin nuorena valmis aloittamaan esimerkiksi tokouransa, mutta nuoren koiran pitää olla myös kehittynyt muilta osa-alueiltaan. Enhän halua tappaa suurella työllä hankittua intoa koirasta, jolla ei vielä työmoottori ole kehittynyt vaadittavalle tasolle, vaan tekeminen on sille vielä vain leikkiä. Maltti on valttia tässäkin asiassa.

Edetään siis rauhassa ja katsellaan maailmaa pennun silmin ja sen jälkeen nuoren koiran silmin. Kysy itseltäsi "Onko koirani valmis vai olenko minä liian malttamaton?"

Iloa treeneihin ja arjen pikku-asioihin! - R

4 kommenttia:

  1. Hyvä teksti, pistää miettimään!

    Itse on tullut myös huomattua, miten koirilta vaaditaan koko ajan enemmän ja enemmän jo hyvin nuorina. Onhan se kivaa koiralle, kun ne saavat touhuta paljon, mutta pentu on kuitenkin pentu - sen kuuluu saada leikkiä ja kehittää elämän perustaitoja. Tuon oman koirani kanssa innostuin kunnolla koiraharrastuksista ollessani noin 12 ja koiran ollessa 2, joten se oli saanut elää onneksi suht rauhallisen pentuajan. Toki senkin kanssa on tehty niin monet virheet, että niitä sai korjailla jälkikäteen, mutta sinänsä on kiva, kun ei olla kiirehditty. Ihan yhtä hyvin se on oppinut ollessaan 3v., ehkäpä oikeastaan paremmin ainakin aksan puolella, kun koira tuntee paremmin oman kehonsa (pennuilla motoriikka kun on mitä on).

    Tietysti, kun koiraharrastaja saa pennun olisi innostusta treenata, vaikka kuinka. Sen pennun elämähän on melkeinpä kirjoitettu kuin käsikirjoitukseen valmiiksi. Ei siitä harrastusten parusasioiden opettelusta juurikin ”leikinvarjolla” ole haittaa, mutta kunhan verenmaku suussa ei treenata. Toivon, etten itse innostu liikaa, kun ensi vuonna mahdollisesti hankin paimenen pennun itselleni. Nyt olisi ainakin suunnitelmissa pitää ensimmäinen elinvuosi pääosin sosiaalistuksena ja arjen perustaitojen opetteluna. Nautitaan hetkistä yhdessä, ja eletään rennosti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minulla on vähän samantyylinen kokemus. Olin 15-vuotta kun Kamu tuli minulle ja se kisasi ensimmäisen kerran vähän ennen kuin täytti 2-vuotta. Olin autuaan tietämätön kaikista treenijutuista mitä pennun kanssa olisi hyvä tehdä jo sen ollessa pieni, mutta kokeiltiin mielenkiinnolla kyllä kaikkea. Toisen koiran kanssa sitä on jo kerennyt pohtia mitä tekisi ja milloin. Kefen kanssa osasin tehdä paljon enemmän sen pentuaikana ja se kypsyi tokoon paljon nopeamin kuin Kamu sen ikäisenä. Mutta virheenä se, että mentiin kisakentille mielestäni liian aikaisin.

      Nyt toivon että Rokin kanssa löytyy sellainen kultainen keskitie. Pentu saa höntsäillä pentujuttuja ja samalla opetella leikin varjolla tulevaisuuden taitoja jo pienestä pitäen. Tällä toivon, että pennulla olisi asiat jo vähän niinkuin muistissa kun aletaan treenaamaan pikkuhiljaa enemmän.

      Poista
  2. Hyvin kirjoitettu! Näissä asioissa täytyisi mun mielestä muistaa myös se hihnan jatkeen kypsyys ja henkinen kasvu: mikä on kilpailun taustalla oleva syy ja lähdetäänkö kisauraa tavoittelemaan "oikeista" syistä. Tämä lukuisten koirablogien määrä ja tulosten jakaminen ehdottamasti lisää edelleen ihmisten (kuten itsenikin, myönnetään) painetta saada oma pentu mahdollisimman nopeasti kisavalmiiksi, vaikka todellisuudessa kiirettä ei olisi mihinkään. Eikä oikeastaan valmiuksiakaan. Tai vaikka ei kisaamaan tähtäisi, jo se riittää tuomaan painetta, kun katsoo omaa nuoremman pennun seuraavan taidokkaasti, kun oma ei tunnu sitä tajuavan millään. Itselle ainakin tulee helposti olo, että perhana kun oma pentu ei osaa mitään, eikä osaa opettaakaan. Pitäisi tajua keskittyä itse niihin asioihin mitä se oma pentu jo osaa, eikä keskittyä negatiiviseen. Siinä ainakin mulla on kasvunpaikka, ja veikkaan että niin on muutamalla muullakin 😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet oikeassa, että tämä kaikki sosiaalinen media luo sellaisen vertailupohjan omaan tekemiseen pennun kanssa. Jotenkin bloggauksen myötä myös kasvaa se into postata niistä onnistumisista ja hyvin menneistä suorituksista. Itse olen kuitenkin tyytyväinen, etten ole koskaan alkanut suodattaa huonosti menneitä kisasuorituksia tai muita "ei niin putkeen" menneitä juttuja blogista, koska niitä on hyvä kerrata jälkikäteen ja niistä voi joku toinen saada vinkkiä.

      Pidetään vaan mielessä mitä halutaan sen oman pennun kanssa tehdä ja millaisen koiran siitä tulevaisuudessa haluaa:)

      Poista

Jätäthän asiallisen kommentin?