13.3.2015

Helena Kuntsi-Vaattovaaran hammasluennolla

Oltiin eilen hotelli Presidentissä työporukan kanssa lääkemessuilla, jossa luennoi Suomen parhaimmistoon kuuluva hammasguru Helena Kuntsi-Vaattovaara (ELL, DEVDC, DAVDC). Luennon aiheena oli "Koira ja kissa hammaspotilaana". Helena kävi paljon läpi hammashoitojen laatueroja Suomessa ja luennon aikana minulle ainakin valkeni moni asia aivan uudesta näkökulmasta. Hammashoito on ollut kauan aikaa aivan lapsen kengissä jopa pk-seudulla. Hammaskiviä saatetaan vähän rapsutella jonkin muun hoidon yhteydessä ja hampaita poistellaan ilman minkäänlaista röntgentutkimusta. Tällainen sähläys ja tietämättömyys saa enemmän pahaa kuin hyvää aikaiseksi. Koirien ja kissojen omistajat ajattelevat monesti hoitojen kustannuksia. Moniko menee 85 euron hammaskivenpoistoon kun toisessa paikassa hinta on (liioittelua) 285 euroa - moni.

Vääränlaiset toimintatavat johtuvat mitä suuremmalla todennäköisyydellä tietämättömyydestä - niin lemmikkien omistajien kuin eläinlääkäreiden puolelta. Lemmikkien suuterveyteen on alettu kiinnittää enemmän huomiota vasta viime vuosina ja omistajat havahtuvat ongelmiin monesti liian myöhään. On myös erittäin surullista, miten vähän ihmiset näkevät vaivaa koiran tai kissan suuhygienian vuoksi. Minua myös kummastuttaa, että Suomen eläinlääketieteellisessä tiedekunnassa opiskelevat tulevat eläinlääkärit saavat niin mitättömän määrän hammasopetusta. Kuinka varmoin ottein ja tietämyksin voit alkaa työskennellä hampaiden parissa, jos takana on vain muutama hassu luento ko. aiheesta?

Tiesitkö, että hammasröntgenkuvauksissa 72%:lla koirista ja 86%:lla kissoista kuvaus toi lisää kliinisesti tärkeää tietoa? 25% koirilla, joilla ei havaittu hammastarkastuksessa mitään poikkeavaa, toi röntgenkuvaus ilmi kliinisesti tärkeitä löydöksiä. Vastaavasti kissoilla tämä luku oli 42%. (Verstraete F.J.P.H) Nämä luvut varmasti valaisevat ajatusmaailmaa, miksei hammastoimenpiteitä lähdetä tekemään ilman hammastarkastusta ja röntgenkuvausta. Jos joku on tekemässä toimenpidettä "edullisesti rokotuksen yhteydessä"- periaatteella (anteeksi ylilyöntini!), hälytyskellojen tulee soida.

Lemmikin omistajien puolelta kohti parempaa suuterveyttä mennään tiedonhankinnalla. Ihmisten tulisi olla kartalla miltä koiran/kissan terveen suun tulisi näyttää, mitkä hampaat suussa tulisi olla ja missä asennossa. Kun perusasiat on hallinnassa ja lemmikin suuhun muistetaan kurkata enemmän kuin "liian myöhään" on puolet sairauksia ehkäisevästä työstä jo tehty. Sitten se tärkein, hampaiden harjaus. "Jos teet jotakin hyvin harvoin, on epätodennäköistä, että teet sen kovin hyvin" tämä lainaus on suoraan Helenan kalvoilta pitää täysin paikkansa. Kerran kuukaudessa hampaiden harjaus ei ihmiselläkään auta mitään, joten ei se myöskään koiralla tuota tulosta. Tässä kohtaa monet ajattelevat että ei tarvitse pestä koiran hampaita kun "me barffataan". OK hyvä jos sun koiran hampaat pysyy kunnossa niillä luilla, sehän tässä onkin idea. Valitettavaa kuitenkin on, että suuri osa lemmikeistä on nappularuualla, eikä pääse tarpeeksi järsimään niitä luita. Plakki tarttuu myös barffaaja koiran hampaisiin, joten ei se paljon vie aikaa pyyhkäistä harjalla nekin hampit.

Ettei tämä postaus menisi aivan negatiiviseksi kauhisteluksi miten huonolla tolalla asiat ovat, niin on ilo myös todeta kuinka paljon eri klinikoilla on alettu panostaa hammashoitoihin ja omistajienkin keskuudessa tietämys vain lisääntyy. Monet ihmiset hoidattavat lemmikkiensä hampaat säännöllisin väliajoin ja eläinlääkärit hankkivat lisätietoa erilaisin kurssein ja koulutuksia. Ja mikäs muu tietämystä toisi lisää kuin kokemus.

Kotihoitotuotteet:
- Greenies ja Virbac CET Veggie Dent - puruluut
- Hill`s T/D, Oral Care, Royal Canin Feline Dental Diet ja Eukanuba Adult ruuat
Nämä ovat saaneet VOHC:n leiman
- Dentastix-puruluut
-Aguadent (veteen lisättävä)
- Klooriheksidiini: Hexarinse, Dentisept -suuhuuhteet 
- PÄIVITTÄINEN HARJAUS!

                            

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Osaatko kertoa mistä näitä luettelemiasi kotihoitotuotteita saisi mahdollisimmat mutkattomasti ostettua? Tarkoitan lähinnä siis näitä suuhuuhteita sekä ensimmäiseksi mainitsemiasi puruluita.

Ronja kirjoitti...

Moikka! Mars apteekkiin vain, esimerkiksi Hexarinsea saa sieltä ihan mutkattomasti. Se on hyvä heittää perään kun on harjannut hampaat. Se on ollut mulla kotikäytössä ja ihan klinikallakin hammastoimenpiteiden yhteydessä käytetty tuote. >> http://www.apteekkini.fi/VIRBAC-HEXARINSE-SUUVESI-LEMMIKKIELAeIMILL Ja yleensä eläinklinikoilla on hyvä valikoima kaikkia hammastuotteita:) Välttämättä en lähtisi mitään ruokavaliota muuttamaan, vaan pesisin päivittäin koiran hampaat ja tarjoaisin sille hyvää pureskeltavaa mahdollisimman usein. :)

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?