1.2.2015

Kysymyksiä ja vastauksia niihin

Miten päädyit valkoiseenpaimenkoiraan? Miten eritoten päädyit valitsemaan Kamun?
-Tästä olen joskus aiemmin jo kirjoitellut, mutta valkkariin päätyminen oli sattumien summa. Olin 14-vuotiaaksi asti kasvanut koirien kanssa ja harrastanut epäsäännöllisesti perheen collien kanssa agilityä, temppuilua ja tottista. Aloin haaveilla omasta koirasta ja miettiä oikeaa rotuvalintaa itselleni. Collieita meillä oli ollut ja Rottweiler silloin kun olin aivan vauva. Collie oli makuuni liian pehmeä, joten rotulistallani sakemanni ja belggari olivat korkeimmilla sijoilla. Kuitenkin törmäsin vuonna 2008 tamminäyttelyssä valkkareihin (joita oli silloin kehässä kuusi) ja ihastuin. Saksanpaimenkoiran tuttu olemus huokui koirista, mutta ne olivat jotenkin niin rauhallisia ja ylväitä. Suora selkälinja oli myös ratkaiseva tekijä. Aloin etsiä kasvattajia ja tutkimaan rotua. Valkkarin perus luonteenominaisuudet kuulostivat juuri sopivalta minulle. Arkuus oli ainut asia, joka hieman nosti ennakkoluuloja, mutta Kennel Gentle Miracle`sin löytäminen sai minut luottamaan ko. rotuun. Ja niin alkoi minun monen kuukauden odotus, kun yhdistelmä Nelli x Bonito löytyi. Pennun valinnassa sain olla onnekkaassa asemassa, sillä valitsin pentua ensimmäisenä. Uroksia oli katraassa kuusi ja valitsin pentua sen perusteella, kuka oli se touhukas ja rohkea. Aina kun joku tarttui kengästäni tai kolisteli ruokakuppia, oli se tuo "tummansininen" pentu. Lopullisen valinnan taisi tehdä kamu itse nukahtamalla keittiön lattialla syliini.

                                                                      Kuva: Maarit Alanen

Oletko ajatellut koskaan ottavasi lisää valkoisia, vai onko seuraava hurtta jonkun muun rodun edustaja?
-Tottakai olen leikitellyt ajatuksella, että koiranvirkaa kotona toimittaisi joskus toinen valkoinen. Kahden koiran kanssa on aina kahden verran työtä, vastuuta ja se vie myös tuplasti rahaa ja aikaa. Niinpä tein päätöksen Kefen lähdön jälkeen, että toinen koira tulee vasta korkeintaan Kamun jäätyä eläkkeelle harrastuksista. Tietysti olisi huippua ottaa pentu kun Kamu vielä pappakoirana sitä opettaisi - onhan sillä mitä mahtavin luonne. Rotuvalintaa olen myös miettinyt. Valkkareissa on paljon ominaisuuksia joita en omaan koiraani halua, mutta myös paljon hyvää. Kamu on yksilönä ollut kyllä täydellinen minulle, joten uskon siihen, että pennunvalinnassa ei voi koskaan harkita liikaa. Mutta palveluskoirahan sen pitää olla. :)


Miten löysit tiesi koiramaailmaan?

- Tieni koiramaailmaan on varmasti äitini ansiota. Hänen Rottweiler uroksensa Devi oli jo
perheemme jäsen kun synnyin. Opin kävelemään suuri Rottweiler tukenani ja hän oli paras leikkikaverini. Myöhemmin lapsuudessani perheellä oli collieita, joista mainitsemisen arvoinen oli Eetu (Dreedmiles Double Diamond). Eetu oli sinisilmäinen BlueMerle, jota ei tänä päivänä edes collieksi tunnistaisi. Hänellä oli lyhyeskö turkki, pitkä runko ja hoikat korkeat jalat. Eetu opetti minulle koirista ja niiden älykkyydestä paljon. Jos olet katsonut Lassie elokuvan, niin voit samaistua tähän. Eetu kulki minun mukanani kaikkialle, se oli aina irti ja totteli jokaista käskyäni. Kuljin koulutaksilla kouluun ja useampana päivänä Eetu istui odottamassa tien varressa minua. Juurikaan kukaan muu ei koiraa opettanut kuin minä. Ihmeellistä oli se, että isäpuoleni meni kerran ihan huvin vuoksi Eetun kanssa koirakouluun ja tuli hämmentyneenä takaisin. Treenien vetäjä oli ihmetellyt kuinka taitava koira, siellä se oli tehnyt kaikki luoksetulot ja paikalla-olot sun muut. Isäpuoleni oli vaan todennut, että "Meidän 7-vee tyttö sitä on opettanut".


  Mikä on ollut vaikeinta koiramaailmassa?
- Vaikeinta koiramaailmassa on ollut ihmiset. Koirien kanssa minulla ei koskaan ole ollut vaikeaa, niiden kanssa ongelmatilanteita on ollut mielenkiintoista ratkoa ja eteenpäin on päästy. Ihmiset sen sijaan ovat toisilleen välillä todella ilkeitä. :/ Saman rodunkin sisällä ihmiset jakautuvat "porukoihin" vaikka ollaan yhteisen asian äärellä. Sillon kun olin valkkaria ottamassa, minun teki ihan pahaa lukea foorumeja tästä rodusta. Ihmiset puhuivat toisistaan pahaa ja mollasivat rotua oikein urakalla. En tykkää yhtään perusteettomasta pa**an jauhamisesta. Toinen ääripää on sitten tämä jalostuskeskustelu. Ihmiset tuntuu aina tietävän paremmin kun kasvattaja, että mitä kannattaa jalostaa ja miksi...



Milloin olet tuntenut onnistuneesi parhaiten koirasi kanssa?
- Tottakai tähän nousee muistot hienoista kisamenestyksistä, mutta koiran kanssa onnistumisia on ollut paljon ihan arjessakin. Kamun kanssa onnistumisen hetkia tulee usein. Mielestäni olen onnistunut luomaan luottamuksellisen suhteen välillemme ja sellaisen yhteyden koiraan, jota ei kuka tahansa sen kanssa saa.  Kamu luottaa ja haluaa miellyttää, yhdessä tekemistä se rakastaa. Nuorena koirana Kamulla oli ongelmia hillitä viettejään. Se olisi halunnut mennä "kaikki tänne ja heti"- tyylillä joka ikisissä treeneissä. Rauhoittuminen oli siis yksi vaativimmista asioista opettaa tälle tuulispäälle, mutta kun sen on saanut hanskaan niin olen tuntenut onnistuvani.  Toinen asia mikä tulee mieleen liittyy Kefeen. Arka pentu, joka ei mennyt vapaaehtoisesti vieraiden ihmisten luo vaan haukkui selkäni takana. Muistan itkeneeni kotona ja ajattelevan monta kertaa, että mitä minä teen tämän koiran kanssa. En kuitenkaan luovuttanut, vaikka monet loivat pahoittelevan näköisiä katseita. Rakensimme Kefen kanssa johdonmukaista ja luottamuksellista suhdetta. Vein koiraa eteenpäin varmoin ottein, pelkäämättä itse tai vahvistamatta koiran pelkoa. Pikkuhiljaa pienestä mustasta alkoi kehittyä koira, joka uskalsi toimia, jos vaan itse olin luottavaisin mielin. Vieraiden ihmisten sietäminen oli jo helppoa ja joskus en enää edes muistanut sen olevan arka yhtään kenellekkään. Niin päästiin kisakentille ja harrastusten pariin.

Haitko tarkoituksella yhtä runsaskarvaista valkkaria kuin Kamu vai olisitko toivonut lyhyempiturkkista?
- Kyllä pitkäkarvainen on miellyttänyt omaa silmääni aina eniten. Joskus katselen lyhytkarvaisiakin silleen, että ompas hyvännäköinen, mutta kuitenkin sydän sykkii pidemmälle karvanlaadulle.

Miten päädyit yhteistyöhön Hurtan kanssa?

- Hurtan kanssa yhteistyöhön päätyminen oli sattumusten summa ja yhteistyö on aika tuore. Mutta kysyvä ei tieltä eksy ja Kamu on aika kuvauksellinen koiruus:P


Kefen kohtalo
- Kefen lähdöstä on tullut paljon kysymyksiä ja tuttavien kanssa olenkin aiheesta keskustellut. Koiran pentuajan ongelmat arkuuden kanssa nousivat pintaan keväällä muutettuamme vähän enemmän ihmisten ilmoille. Koiran stressitaso nousi ja se alkoi reagoimaan ääniin voimakkaammin kuin koskaan. Rivitaloelämä oli sille entuudestaan tuttua, mutta nyt alkoivat taas haukkuminen ja tavaroiden syöminen. Ajattelin aluksi, että koiralla on liian vähän aktiiviteettia ja lisäsin sille niitä. Pikkuhiljaa stressaaminen äänistä ja ihmisistä alkoi purkautua Kamuun. Kefe ei enää tykännyt sisällä, että Kamu kulki sen ohi tai tuli autoon tms. vaan murisi sille joka käänteessä. Minä en siedä sitä, että koira yrittää pompottaa toista ilman mitään järkevää selitystä ja moitin Kefeä käytöksestä. Se ei ollenkaan kestänyt äänensävyni madaltumista vaan luikki pöydän alle. Siinä vaiheessa aloin olla huolissani.  Muutto Iisalmeen opiskelemaan ei parantanut asioita. Kaupungissa äänet ja ihmiset ahdistivat koiraa ihan selkeästi. Se ei nukkunut kunnolla, vaan havahtui koko ajan johonkin ja puhkui/tuhahteli äänille. Oravanpyörä pyöri. Syksyllä tämä kaikki alkoi näkyä toimintakyvyssä treenikentillä. Tokoa Kefe teki hyvin, mutta metsässä ei enää itsenäinen työskentely onnistunut. Mamma oli tärkeä ja sen luota ei voinut poistua. Samoin Kamu oli sille henkireikä. Esineruudussa koira irtosi kolme metriä ja jäi vaan odottamaan että tulen sen kanssa ruutuun mukaan, vaikka edellisvuonna se työskenteli täysin itsenäisesti. Kefe oli kasvanut niin kiinni minuun ja Kamuun, että yksin sen oli vaikea tehdä ratkaisuja.  Olin surullinen ja täynnä epäonnistumisen tunnetta kun tein päätöksen, etten pitäisi Kefeä enää kaupungissa. Sen enempää en tätä ala ruotimaan, mutta nyt Kehpatsu viettää ihanaa kotikoiran elämää rauhallisessa ympäristössä. Ja minusta se on tärkeintä, että sillä on rakastavia ihmisiä ja ympäristö jossa sen hermot lepää:)

Iso kiitos kysymyksistä ja toivon, että saitte kattavan vastauksen. Myöhemmin alan pureutumaan aiheisiin, joita ehdotitte. 

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Muistan kun ennen kamua sulla oli collie, oliko se tää eetu? Kamun tulon jälkeen ei postauksissa enää koiraa näkynyt niin oon vaan miettinyt sen kohtaloa. Jäikö koira arjessa tavallaan kamun varjoon vai miksi hauvasta ei kuultu enää? :)

Ronja kirjoitti...

Eetu oli ihan lapsuudessani, mutta collie joka oli blogissa mukana jonkin aikaa oli äitini perheen toinen collie aikoinaan:) Blogi muuttui aika nopeasti pelkkiin Kmaun treenikuulumisiin ja muihin arkijuttuihin.

Marika kirjoitti...

Kefe lähettää terkkuja! Ei me ihan pelkästään kotikoirailla vaikka rennommalla meinigillä mennäänkin :) toukokuussa tokoillaan AVOssa ja pariin näyttelyynkin on ilmottauduttu. Ja pallopaimennetaan ahkerasti :) kesällä Kefe pääsee esimerkkikoiraksi mun kans vetämään pallopaimennuskurssia :) Js Rudin seurana on aivan loistotyyppi :)

Ronja kirjoitti...

No mutta hienolta kuulostaa! <3 Kefe tartteekin sellaista "rentoa" meininkiä, eikä liian aikataulutettua ja kireää menoa:) Jatkakaa vaan samaan malliin!

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?