9.6.2013

Mä luulen että tarvii rakkautta, vähän vapautta ja positiivista varausta

Kuluneen viikonlopun aikana agility on kuronut lonkeronsa meidän harrastuslajien joukkoon. Olimme lauantaina Kefen kanssa Juuson agilityvalmennuksessa aamu yhdeksästä iltapäivä kahteen. Kefe sai hirmuisesti kehuja luonteestaan ja varsinkin kropan käytöstä. Noh, luulen, että kropan käyttöön se on saanut treeniä tuosta mielettömästä metsässäjuoksemisesta, sillä alustat ovat todellakin olleet vaihtelevia. Porukka sai yksilöllistä opetusta kahdessa osassa. Kefe aloitti ja ensimmäisessä rundissa treenattiin putkea, pussia ja hyppyjä. Putket ja pussit meni oikein hyvin kun koira hokasi homman. Ennen valmennusta olimme käyneet kerran treenaamassa kentällä, joten kyllä koiralla hoksottimet pelasi hyvin! Sitten hypyt. Rimat olivat todella matalalla, sillä kovin paljon ei vielä nuoren kuvaamattoman koiran kanssa hypellä. Tämakin oli Kehvelille mielettömän hauskaa ja helppoa. Otettiin perushyppyjä molemminpuolisella ohjaamisella ja sitten kahden esteen sarjoja niin, että esteet olivat silleen limittäin (Kröhöm, täällä puhuu ihminen, joka ei ole koskaan harrastanut ko. lajia!). Koiralle ei mikään muu tuottanut ongelmaa, kuin minun osaamattomuuteni. Mietinkin miten hyvä olisi kehittää ohjaussimulaattori, jolla kokematon ohjaaja saisi harjoitella pilaamatta itse koiraansa. :D

Seuraavassa puolikkaassa Kefellä oli vastassaan pituuseste, keinu ja muuri. Mistään ei poika ollut moksiskaan! Muuria ja pituutta ei otettu kuin muutaman kerran, kun koira kerran handlasi ne hyvin, niin ei turhaan hypitty. Keinua mentiin yhdessä Juuson kanssa niin, että koira sai hyvän tuntuman. Sain runsaasti hyviä vinkkejä jatkoon, kuinka alan kontakteja opettaa tuolle pikkumustalle.:)










Taisi se agilitykärpänen sittenkin puraista, sillä heti sunnuntaina piti taas kentälle päästä. Mukaan lähtivät vuoden vanha samojedi Koda ja kuvaajaksi myös Janina. Kiitos jo suuresti kuvista, niitä on mukava joskus saada kun ei itse ole linssin takana! Eilen oli taas aika lämmin, joten harjoittelin Kefen kanssa puomilla kontakteja Juuson neuvojen mukaan. Myös rengasta ja takakiertoja harjoiteltiin niin hyvin kuin suinkin osasin opettaa. Pätevä pentu jaksoi hienosti keskittyä, jälleen kerran! Lopuksi vähän tokoiltiin Kehvelin kanssa, seuruuta ja noutoa harjoiteltiin noin 10 min. Seuraamisessa huomasin väsymyksen painavan jo, sillä asento ei ollut enää niin täpäkkä ja kontakti on vain 80%:sti mukana, joten annoin olla. Noutokapula oli tällä kertaa seuran oma, joten Kefelle täysin tuntematon. Oma kapulani oli hukassa jonkin aikaa, joten metattilla suoraan olen pentua opettanut. Puukapula on jonkin verran painavampi, mikä näkyy päänasennossa. Koira pitää kalikkaa suussa sillä ilmeellä, että "mamma vie tää pois", mutta kyllä se tästä! Olen ottanut noudon varman päälle, sillä Kefe ei tunnu olevan mikään noutohullu. Ollaan opeteltu visusti pitämään kapula suussa ja harjoiteltu luovuttamista edestä ja sivulta. Pari kertaa olen kutsunut jo koiran luokse kapula suussaan ja hyvin on kalikka messissä pysynyt, mutta juoksurytmi on aika haparoivaa, joten jatkamme pitoharjoituksia.

Sitten pääsemmekin pk-Kamun kuulumisiin. :D Pakko myöntää, että siitä on tullut kyllä ihan mamman lellipentu nyt lääkekuurin aikana. Koira osaa heittäytyä niin raukaksi kun on lääkkeiden annon aika! Se kierii jalkojeni juuressa selällään ja parhaillaan voihkii surullisella äänellä ja hankaa kuonoa mattoon aivan kuin sanoen "Ei taas, ooo niiiiiin kilttiii!". Sitten kun lääkkeet on kaikesta huolimatta otettu, koira mönkii kiltisti oven eteen maate ja painaa päänsä mahan katsoen samalla minua alta kulmien, hyvin hyvin loukkaantuneena. Kaunan se ei kuitenkaan jaksa mököttää, kun jo häntä heiluu kiltisti. Kamu on kyllä saanut erityishuomiota noiden sen söpöjen temppujensa takia. Huomaan melkein joka ilta/aamu istuvani lattialla kesken kahvinkeiton ja rapsuttelevani sen mahaa koiran kelliessä onnesta selällään. Kefe tulee yleensä viereen katsomaan, että mitä ihmettä tapahtuu. Kamulla on silloin tapana tyynesti vain potkaista pentu pois tieltä takajaloillaan. On nämä vaan hauskoja otuksia!
Ainiin ne treenikuulumiset! Joo, ollaan me Kamun kanssa vähän treenattukin. Tunnarikapulat olen TAAS kaivanut esille kaiken sen turhautumisen jälkeen. Omaa kapulaa ollaan piiloteltu heinikkoon ja etsitty sieltä. Hyvin menee niin kauan kuin on yksi ja oikea kapula. Nyt olen edennyt hitaasti, sillä viimeksi alkoi koiralla olla 2-5 kapulaa suussa kun se vähän innostui. Noh, toivottavasti sanonta "hiljaa hyvä tulee" pitää tällä kertaa paikkansa! Siinä sivussa kun eilen Kefen kanssa agitettiin, pomppi Kamukin vähän sitä sun tätä. Kivasti se ohjautuu radanpätkillä, jos vaan ei vauhti ole ihan hurjimmillaan. Agility on Kamulle enemmin mielenvirkiste

kuin mikään treenattava laji, näin minä sen olen päättänyt.

Seuralle oli tullut oikea PK-puolen A-este. Normaalia pk-hyppyä oltiin kyllä Kamun kanssa treenattu, mutta A-mallia ei koskaan. Niinpä kokeilin ensin ilman noutokapulaa. Hienosti meni, ei ongelmaa. Sitten kapula messiin ja hupsista koira se vaan nouti kiltisti kapulan ja loikki sen esteen ihan muinamiehinä. Noh, eipähän ainakaan sekään tuota meille ongelmaa. On se tuo Kamukin vaan niin ihana koira, tuntuu aivan kuin se hakisi vaikka kuun taivaalta, jos mamma vaan haluaa.

Nyt maanantai päivä saa olla koirille vapaapäivä kera metsälenkkien. Huomenna suuntaamme taas kentälle hiomaan tokoa oikein kunnolla, kun taas pääsemme porukkatreeniin.

p.s Objektiivikuume ei ota heltyäkseen. :( Jos jollain olis myynnissä väh 300mm polttoväliin ylettyvä putki Nikoniin niin ottakaa yhteyttä. Valovoimaakin saisi olla vähän enemmän kuin tuossa Sigman DC 18-200mm 1:3,5-6,3:ssa.






Ensimmäiset agikuvat c: Teija Heinonen ja loput c: Janina Lehikoinen, kiitos molemmille!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?