3.1.2012

Uusi vuosi ja uudet kujeet

Vuosi 2012 pyörähti sellaisella vauhdilla liikkeelle, etten tuskin edes huomannut. Kalenterini seinällä näytti vielä joulukuuta 2011 kunnes tajusin sen tänään jo vaihtaa uuteen GM.team kalenteriin, jossa tammikuun poikana komeilee isä Bonito. Lunta täällä Nurmeksen perukoilla on noin kahdenkymmenen sentin verran, eli ei hurjasti kehumista. Pakkanen pyörii nollan molemmin puolin, mikä saa tuntumaan ihmeeltä että on jo tammikuu.

Haluaisin tehdä tässä nyt pientä muistelua ja tulevaisuuden suunnitelmaa. Se on jo tähän päivään mennessä havaittu, ettei mitään saa aikaiseksi ilman tavoitteita! ;D



Mitä saavutimme viime vuonna?
Jälkikäteen ajateltuna vuosi 2011 oli huikea kaikin puolin koiraharrastuksen parissa. Teimme uskomattomia suorituksia ja saavutimme tavoitteita ja jopa ylitimme odotuksia! Hymy nousee väkisinkin huulille miettiessä kuinka ikimuistoisia hetkiä vietimmekään GM porukan kanssa niin kisoissa, näyttelyissä kuin tapaamisissamme. :) Toivon tämänkin vuoden olevan yhtä tapahtumarikasta aikaa!
Titteleitä tuli koiralle enemmän kuin osasin odottaakkaan. Ensimmäisenä tittelinä mainittakoot TK1, joka tuli mielestäni suoritettua hienolla tahdilla. Neljät kisat alokkaassa ja jo oli koulari blakkarissa, paras pistemäärä tuli kajaanista 191.5. :)Sitten nälkä kasvoi syödessä ja suoritimme loppukesästä BH kokeen. Niinpä saatiin jälleen lisää tavaraa nimen eteen ja lupa palveluskoira puolelle.
Syksyyn mahtui vielä Olunsalon luonnetesti pistein 170 ja laukausvarma ja tämän seurauksena Kamu valioitui viidellä sertillä, josta viimeinen tuli viikon yli kaksi vuotiaana. Joten sekin FI MVA tuli hankittua! <3 Koiran nimi otti siis vuonna 2011 lisäpituutta muutaman tittelin verran, vaikka se nykyisin onkin FI MVA HeJW-10 BH TK1 Gentle Miracle`s Arctic Snow, on se silti vain ihana pikku Kamu.

Viimeisenä muttei suinkaan vähäisimpänä mainittakoot, että löysimme itsemme myös uusien harrastusten parista! Heinäkuussa starttasimme sisarusten kanssa Agilityn merkeissä Lappeenrannassa, jolloin nappasimme Agirodun pukukilpailussa kunniapalkinnon. Myös haku on laji, johon ihastuimme vuoden loppu puolella ja jota innolla jatkamme!

Mitä vuosi 2012 tuokaan tullessaan?
Sitähän ei kukaan tiedä, mutta olen ajatellut ettei kahta yhtä hienoa vuotta voi olla peräkkäin! Tavoitteita en siis aseta kovin korkealle, sillä kirjoitukset lähestyvät ja aikaa ei ole yllin kyllin. Mutta tavoitteeksi haluan ottaa kisaamisen palveluskoira puolella ja ehkä sen HK1 koulutustunnuksenkin? ;)Eihän me nyt suotta harrasteta ja BH koetta suoritettu.
Näyttelyjen saralla ajattelin jättää Suomen näyttelyt omaan arvoonsa ja suunnata ulkomaille. Ainakin yksi reissu on tulevana kesänä tehtävä, ehkäpä Ruotsiin. Katsotaan jos saataisiin pojulle vaikkapa toinen valion arvo.

Lopuksi ajattelin patistaa itseni ns. treenipäiväkirjaan. Yritän hieman kirjata ylös mitä Kamun kanssa treenaamme ja suunnittelen tulevat treenit. Jää hienoja muistoja ja helpottaa treenaamista kun hieman suunnittelee. Katsotaan millaisia kokemuksia vuosi tuo tullessaan, mutta avoimin mielin ja reippain tassuin sitä päin!! :P

1 kommenttia:

Chakkis kirjoitti...

Onnea hienoista vuoden -11 tuloksista ja saavutuksista, sekä kovasti onnea ja menestystä tälle vuodelle! :)

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?