6.12.2011

Helsinki Winner & Voittaja 2011

Nyt on tämän vuoden näyttelyt pulkassa! Jyväskylän osalta jäi päivitys tekemättä, mutta kerrataan tässä nyt nopeasti. :D Olin siis Jyväskylässä itse kehässä Kamun kanssa vain sunnuntaina, kasvattaja juoksi valio debyytin Kamun kanssa siis lauantaina. Koira oli ollut hieman poissa tolaltaan, kun olin viikon ollut reissussa niin poika oli vissiin yhdistänyt että täältä näyttelystä se mamma löytyy! :o Siellä olivat "hieman" riehakkaasti kasvattajan kanssa esiintyneet. Virtaa sillä oli vielä sunnuntaillakin, kun viikon ollut tekemättä ns. mitään. Molemmilla paivillä tulos oli ERI VAK4.

Sitten parin viikon päästä suunnattiin Helsinkiä kohti, vuoden kohokohta näytelmään! Kamu otti reissun niin rennosti, että hieman aloin ihmetellä mikä koiralla ooli? :D Se otti hotellilla ihan lunkisti ja näyttelypaikalla oli vähän sen näkönen että "Ei kait taas näitä juttuja?". Koira heittäytyi jopa pitkälleen sunnuntaina yksityisarvostelua odotellessa, joka todellakin kertoi siitä, ettei sitä tämä touhu voisi vähempää kiinnostaa:D Kamu on enemmän toiminnan mies! Molemmillä päivillä tuli Kamumme loistava arvostelu ja ERI, sunnuntaina oli myös valioiden neljäs. Lauantain Helsinki Winnerissä saimme kasvattaja ryhmän, jolloin 4/5 saivat Erin. Oli se vain niin hieno tunne esittää ensimmäistä kertaa oma koira kasvattajaryhmässä. <3

Sunnuntain Voittajassa venäläis tuomari kehui Kamua suunnattomasti, hän sanoi että piti koiran hyvästä urosleimasta ja tempperamentista. Kehui vielä handlausta, vaikka itse nauroin niille kommenteille, sillä jäi vähän paska maku suuhun koiran esiintymisestä. Tiedän sen pystyvän parempaakin kuin vaan katsomaan tuomaria ilmeellä "Olen kauheen ruma, älä vaan sijoita minua!". Ja aivan kuin sanoin, tämän viikonlopun aikana koirasta huokui niin selvästi se, ettei sitä todellakaan jaksa kiinnostaa tällainen turhanpäiväinen seisoskelu kehissä:D Mutta Suomessa me ei enää kehdata pahemmin kehissä pyöriä, kuin ehkä nämä vuoden titteli näyttelyt vain. :) Haku ja toko on niin vienyt sydämen, siitä me mollemmat innostutaan!
Sunnuntaina me pääsimme onneksi jo ihan hyvissä ajoin ajelemaan kotia kohti, kun muut sisarukset jäivät odottamaan vielä isoakehää. Maarit siis oli ROP kasvattaja sunnuntain Voittaja 2011

Lämmin kiitos vielä kaikille viikonloppuna mukana olleille rakkaille ystäville! Ja onnea Maarit ROP kasvattajasta ja kolmannesta valiosta FI MVA TK1 Gentle Miracle`s April Hope "Chaka" !!! <3 <3

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Jätäthän asiallisen kommentin?