lauantai 13. lokakuuta 2018

Katse eteen ja suupielet ylöspäin


Olin jo melkein varma, että paras päätös on olla kertomatta hakusuunnitelmistani enää kuin lähimmille ihmisille. Olla vain hiljaa ja ajatella, että mitä vähemmän ihmisiä tietää koko jutusta, sitä vähemmälle määrälle tarvitsee kertoa kesän tuloksesta. Ehkä useampi takana oleva pettymys sai sisäisen pessimistisyyteni nousemaan jälleen pintaan.

Jossain syvällä minussa uskon vielä motivaation voimaan ja siihen tunteeseen, että saamme sen mitä niin kovasti haluamme. Muut ihmiset jotka tietävät hakuprosessistani, eivät varmasti ole iloisia siitä, etten pääsisi, vaan lähinnä asian uudelleen kertominen useammille on minulle vaikeaa. Uskon kuitenkin saavani myös voimaa ja tukea uskaltamalla kertoa oikeasti siitä, millaista tämä luku-urakka on. Jokainen sisäänpäässyt on ollut tässä tilanteessa joskus.

Tämä talvi ja kevät ovat minulle viimeinen yritys, jonka olen päättänyt olevan parhaani. Aion laittaa itseni likoon asian puolesta täysin ja päätin valita itselleni tukiverkostoksi Mafyn etävalmennuksen. Olen koonnut yhteen asiat, joiden takia en vielä ole unelmieni opiskelupaikassa ja tullut siihen tulokseen, että Mafyn tarjoama henkiökohtainen opinto-ohjaaja saa minuun toivottavasti lisää päättäväisyyttä ja rutiinia. Laskeminen ja oikeaoppinen kertaaminen ovat kulmakiviä laskurutiinin ja hyvän koesuorituksen takaamiseksi, joten tällä kertaa aion panostaa niihin.

Tulevana keväänä pääsen myös oikeasti harjoittelemaan kahdeksan kertaa harjoituskoetta ennen oikeaa koitosta. Toivon huolimattomuuteni karsiutuvan ja koetaktiikan parantuvan näillä harjoitteluilla. Uskon myös Mafyn käytäntöön keskittyvän opiskelun olevan minulle nyt se paras mahdollinen vaihtoehto.

Nyt annan vain motivaation ja lujan tahdon viedä eteenpäin, enkä unohda teitä blogin lukijoita. Olette minulle voimavara. 😘





Lue lisää

sunnuntai 7. lokakuuta 2018

Nettivalmennus starttaa


Aion tässä syksyn mittaan ja talven ajan pitää hieman some vapaata aikaa. Keskittyä paremmin treenaamaan koiria ja muutenkin antaa aikaa itselle. Niinpä blogin puolella nähdään lähinnä treenikuulumisia ja seuraava juttu käsitteleekin lokakuun luonnetestejä, joihin suuntaan turistina kuvaamaan Kamun koko pentuetta. Rokin ja minun tarinani kannattaa myös lukaista tulevasta Canis-lehdestä, jossa on paljon hallintaan liittyviä artikkeleita.

Loka- marraskuun ajan olemme Rokin kanssa nettivalmennuksessa, jota pitää jo entuudestaan tuttu Sasupan koirakoulun Satu Alasalmi. Aiheena meillä on tottis ja arkihallinta. Saamme joka viikko erilaisen tehtävän, jonka sitten viikolla videoimme kouluttajalle. Maanantaisin ja torstaisin tulee sitten henkilökotaista palautetta ja vinkkejä tulevaan. Odotan kurssiamme innolla ja tulen julkaisemaan koottuja vinkkejä ja kehitystarinaa myös blogin puolella, joten olkaahan kuulolla. 




Lue lisää

sunnuntai 30. syyskuuta 2018

Syksyn etenemistä



Syksy on saapunut ja luonnon kauniit värit myös sen myötä. Innostukseni jäljestykseen nousee aina näin syksyn tullen ja nytkin olen jo kolmesti tehnyt verijälkeä poikien kanssa. Hauska nähdä miten erilaisia nämä koirat ovat tässäkin asiassa. Siinä missä Kamu porskuttaa tasaisen varmasti vailla minkäänlaisia apuja, Roki on hyvin ohjaaja pehmeä ja sellainen huolimattoman vilkas.

Roki on tosiaan tehnyt verijälkeä vasta tänän syksynä ensimmäisiä kertoja. Aluksi tein noin 800m jäljen, jossa desi verta laimennettuna puoleen litraan vettä. Ilman mitään sen kummempia makauksia tai muuta suoritettiin tämä jälki oikein kunniakkaasti läpi. Samoiten seuraava aika samantyyppinen, ehkä hieman pidempi.

Perjantaina kuitenkin innostuin tekemään reilusti pidemmän, miltein kahden kilometrin jäljen. Roki on ajanut pitkiä jälkiä ennenkin, joten oletin sen selviytyvän tästä ihan kunnialla. Reitti oli välillä metsäinen ja välillä sellaista niityn tyyppistä. Tuuli oli sopivan pehmeä ja tällä kertaa jälki vanheni reilun puolituntia.

Roki oli aika energisellä tuulella ja metsässä liikkui muitakin koiranulkoiluttajia. Jäljelle se lähti pienen alku rauhoittumisen jälkeen hyvin. Hetken päästä aloin miettiä, seurasiko Roki hetki sitten näkemäni koiran jälkeä vai oliko se oikeasti tekemälläni jäljellä. Jälkikäteen ajateltuna se ehkä teki vähän kumpaakin, sillä se pysähtyi merkkaamaan pari kertaa.

Noin jäljen puolessavälin ohitettuamme pientä puutarha-aluetta Roki sai kauhean raivohaukku episodin eräälle naiselle, joka tavalliseen tapaan kuokki kukkapenkkiä. Sain taas hävetä koiran kohtausta ja otin sen napakasti sivulle ja käskin lopettaa. Käytös alkoi ja loppui ihan yhtä nopeasti ja koira lähti taas työskentelemään hyvin. Itseäni tilanne jäi kalvamaan ja oikeasti olin hieman hermostunut. 


Loppumatkasta Roki hukkasi jäljen kaksi kertaa. Se meni kovin levottomaksi ja olin jo oppinut tunnistamaan sen huolestuneen mielentilan kun jälki hukkui. Koira alkaa hieman hutiloiden tarkastelemaan eri ilmansuuntia löytääkseen jälleen oikean hajun ja siinä kohtaa minun kannattaa olla vain rauhallisen kärsivällinen. Etsijäkoira hommien takia Roki on saanut käyttää myös ilmavainuaan (joka on sille kovin luontaista) ja se tekee hallaa hieman tällaiselle "maavainu lajille". Ainakin Kamuun verrattuna Roki hutiloi aina sillon kun se yrittää alkaa oikomaan ilmavainun avulla.

Loppujen lopuksi päästiin jäljen loppuun ihan hyvin, mutta kyllä mulle jäi vähän tahmea kuva koko jäljestä. Täytyneen tehdä helpompi tulevalla viikolla ja katsoa mihin suuntaan etenemme. Minulla on haaveissa viimeistään ensi keväänä aloittaa ihan puhdas metsäjälki pk-kokeita silmällä pitäen ja siksi Rokin täytyy nyt oppia menemään huolellisemmin nenä maassa.

⭐⭐⭐

Syksyn mittaan olen käynyt valokuvaamassa hieman muidenkin koiria kuin vain omiani. Todella piristävää kun on vähän erilaista perspektiiviä ja minulla uudistui tässä alkusyksyllä kameran runkokoin. Aiempi D3s:ni hajosi ja nyt tilalla on uusi Nikon D750. Hieman opetteluahan se vaatii mutta olen erittäin tyytyväinen tähän kevyempään runkoon, joka piirtää äärimmäisen tarkkaan. Tekstin lopussa muutama kuva teillekin näytille, asianomaisten luvalla tietenkin.






Lue lisää

sunnuntai 9. syyskuuta 2018

Teoriasta käytäntöön


Tänään treenattiin pitkästä aikaa Saran ja Kiteen kanssa tutulla Heurekan nurmikentällä. Pääsin ensimmäistä kertaa Jyväskylän koulutuleirin jälkeen testaamaan Rokin kanssa käytännössä Satun antamia vinkkejä. Aloitin harjoitukset jo autosta tulo vaiheessa, joka on kentän laidalla Rokille vaikeaa. Kiihtymys ja piippaus alkaa jo kontin avatessa ja minun hermostuminen yleensä kovenee tässä tilanteessa.

Nyt päätin, että kun veräjä aukeaa, pyydän koiran istumaan. Sitten odotan niin kauan että se on hiljaa ja rauhallinen. Tämän jälkeen lupa poistua kontista ja jälleen istumaan auton viereen. Kun koira on rauhallinen ja katsoo minua, kehun ja annan pallon suuhun kannettavaksi.  Sitten mennään hetki kevyttä ravia ja lönkytellään vaan kantaen saalista. Tätä toistettiin joku neljä kertaa. Lopulta koira oli jo todella rauhallinen ja sai kantaa pallon kentälle asti.

Kentällä treenattiin seuraavalla tavalla ensimmäinen kierros: 

Koska ensimmäinen treeni meni kivasti, niin kokeilinpa sitten tottiskaaviota:



Tottispätkä meni oikein mallikkaasti, joten treenin tulos oli kyllä juuri se mitä toivoin. Epäkohtiin, kuten poikittamiseen alan puuttua myöhemmässä vaiheessa, kun saan aluksi ääntelyn pysymään kurissa. Luulen, että turhauma alkaa aika äkkiä tulla pintaan jos alan hiomaan poikittamista samalla kun pyrin oikeaan mielentilaan.
Lue lisää

lauantai 1. syyskuuta 2018

Naksuholisti


Jokainen blogia pidempään seurannut tietää kuinka mielellään naksuttelen. Eikä siinä sinänsä mitään väärää, sillä itsekin pidän tätä kapistusta Luojan lykkynä koiran koulutusta ja oppimista ajatellen. Rokilla ja minulla on kuitenkin muodostunut naksuttimeen sellainen pakonomainen suhde, jota haluan vähän avata teille.

Roki on ehdollistettu heti seitsemän viikon iässä naksuttimelle ja sen koulutus on perustunut täysin positiiviseen vahvistamiseen. Olen sheipannut paljon koiran tekemisiä naksuttimella ja on ollut ilo seurata miten aktiivinen oppija koirasta on kehittynyt. Tällaisena hyvänmielen ja positiivisen koulutuksen välineenä klikkeri on mitä mainioin, mutta me ollaan menty nyt todella kauan miltein pelkästään naksutinkoulutuksella. Siitä on seurannut lieveilmiö.

Rokin remmirähjäilyn ollessa pahimmillaan ja kaikkien ei niin hyvienkin keinojen kokeilun jälkeen pääsin sukeltamaan vastaehdollistamisen ja LAT tekniikan maailmaan. Näihin kumpaankin on erittäin hyvä ottaa koulutuksellisesti mukaan naksutin. Palkkaaminen tulee helpottumaan totisesti kun pystyt klikkaamaan pienenkin onnistumisen siemenen sieltä koiran elekielestä ja käytöksestä. Ja näinhän me tehtiin ja edistyttiin roimasti. Koiran mielipide vastaantulevista alkoi muokkaantumaan paljon ja ruokaakin pystyi syömään kun pääkoppa ei käynyt enää niin kierroksilla.


Pikkuhiljaa huomasin naksuttimen roikkuvan kädessäni ihan jokaisella iltalenkilläkin. Se istui käteeni hyvin ja minulla oli tunne, että se oli kuin kaukosäädin, jolla ohjasin koiraani. Kätevää eikös? No, koirani oli myös "naksutin moodissa" koko ajan, sillä olihan se juuri se kiva vempain, jonka äänen kuullessaan saa palkkaa ja tekeminen oli itsessään kivaa. Eikä tässäkään kai mitään väärää sinänsä, mutta aloin miettimään jossain vaiheessa miksi en etene ohitustilanteissa? Olimme päässeet jo siihen pisteeseen, että kaukaa tulevat koirat eivät herättäneet kovinkaan suurta reaktiota Rokissa, vaan se pelaili minun kanssani LAT peliään. Kaikki yllättävät tilanteet haukuttiin sitten ihan huolella, koska eipä ollut eukko hihnan päässä naksuttelemassa niin äkkiä.

Kerroin tästä ongelmastani Satu Alasalmen koulutuksessa kaksi viikkoa sitten ja koin Ahaa-elämyksen. Olimme Rokin kanssa jumiutuneet tiettyyn vaiheeseen ohitustilanteessa: koira rekisteröi toisen koiran lähestymisen katsomalla koiraa, palkka tulee juurikin tästä rauhallisesta katsomisesta ja samalla klikkerin ääni nostaa hieman koiran kierroksia. Tämä sama toimintaketju on jatkunut kauan. Sitten kun äkkitilanne tulee, koiralla ei olekaan sitä "seuraavaa askelta" siihen käytösketjuun, koska on aina klikkailtu vaan siitä rauhallisesta katsomisesta, eikä odotettu kuinka koira sitten ratkoo tilanteen sen jälkeen.

Satu antoi kokeilu ehdotuksen tilanteeseemme: mitä jos lähtisin lenkille ihan vain ilman naksua, antaisin koiran katsoa koiraa/lasta/outoa kohdetta ja kehuisin omalla elekielelläni sitä vasta siinä vaiheessa kun se on katsonut kohteen ja todennut sen ihan neutraaliksi. Koira alkaisi pikkuhiljaa huomata, että hihnan toisesta päästä tulee rauhallinen hyväksyvä kehu käytökselle, mahdollisesti vähän etäisyyttä vastaantulevaan ja vaikkapa rauhallisesti jotain herkkua.


Nyt kun olen kokeillut kaksi viikkoa elämää lenkkipoluilla ilman naksutinta, tajuan olleeni siitä jopa riippuvainen. Koirani on keskittynyt aivan liikaa klikkerin ääneen, eikä niinkään siihen, millä mielellä minä olen. Eläin lukee kuitenkin ihmisen elekieltä aivan mielettömän paljon niin miksi ihmeessä emme käyttäisi sitä hyväksi? Roki on ollut täysin rento lenkeillä ja sille on vallan mainiosti riittänyt se, että olen ollut hartiat rentona ja silittänyt sitä esimerkiksi skeittarin pyyhältäessä ohi. Sen häntä ei ole enää noussut tötterölle palkkauksesta, koska klikkerin ääni on poissa. Mielentila on ollut rauhallinen ja rento, kuin pitkää matkaa jolkottelevalla sudella.

Naksutin tulee olemaan meille edelleen koulutusväline, mutta haluan sen jäävän enemmän temppujen opettamiseen ja sellaiseen pikkuhiomiseen. Tavallisissa arjen asioissa haluan vahvistaa suhdetta koiraan tajuamalla itsekin, että minä riitän koiralle vallan hyvin. En halua koiraa, joka odottaa vain naksuttimen ääntä, vaan koiran joka lukee minua ja minun elekieltäni.

Elämä koiran kanssa on niin paljon muutakin kuin pelkkää "temppujen" kouluttamista. Se on yhteistyötä, luottamusta ja tottelemista. Rokin kohdalla suhde minuun on lähtenyt vähän väärille raiteille jossakin vaiheessa, enemmän temppujen opettelu raiteelle. Sellainen minun elekielen lukeminen ja kuunteleminen on kadonnut naksuttelun taakse ja nyt haluan oikeasti panostaa siihen puoleen enemmän.

Olen kiitollinen, että joku ulkopuolinen näki tämän tilanteen, sillä itse tulee vähän niinkuin vauhtisokeaksi pitkässä juoksussa. Eihän sitä auta taas kun peiliin katsoa ja olla onnellinen kuitenkin siitä, että pystyy hyvin vastaanottamaan neuvoja. Olen myös työstänyt omaa pääkoppaa ennemminkin ajatuksella "minulla on hyvä koira joka kehittyy koko ajan" kuin sillä tavanomaisella "ei se osaa tätäkään ja se on yksi valuvirhe koko koira".
Lue lisää

keskiviikko 22. elokuuta 2018

Jyväskylän koulutusleiri


 Viime viikonloppu on vietetty vauhdikkaissa tunnelmissa Gentle Miracle`s C-pentujen koulutusleirillä Jyväskylässä. Koko osallistumiskööri majoittui mukavasti Ruuhipirtillä, josta oli sopivan lyhyt matka startata molempina päivinä koulutukentälle ja saunoa hyvien treenien päätteeksi. Koirat olivat majoitukseen erittäin tervetulleita ja niiden kanssa oli helppoa olla mökeissä ja Ruuhipirtin ympäristössä.

Ensimmäisenä todettaakoot kuinka hyvin Roki käyttäytyikään reissukoirana. Ei höpinöitä tai pöhinöitä yhdellekkään koiralle tai ihmiselle, hienoa!

Lauantaina pääsimme strattaamaan Satu Alasalmen koulutuksen kunnon teoriapläjäyksellä. Käytiin huoliellisesti läpi jokaisen ongelmaksi kokemia tilanteita ja perusteellinen katsaus myös koiran lajityypilliseen käyttäytymiseen. Oli todella avartavaa liittää koiran lajityypillistä saaliskäyttäytymistä oman koiran työskentelymoottoriin ja miettiä osasiko sitä oikeastaan edes tulkita omaa koiraansa aina oikein.

Suurimpaan keskiöön viikonloppuna nousi koira-omistaja suhde, joka oikeastaan oli kaiken arjen ja koulutuksen perusta. Sitä kummasti kuvittelee tällaisten asioiden olevan ihan peruskauraa, mutta kun tilannekohtaisesti alkaa pureutumaan ongelmiimme, niin kummasti se suhde asia sieltä vain aina nostaa päätään. Viikonlopun pohdintojen ja käytännön esimerkkien kautta olen tällä hetkellä sitä mieltä, että tottiskentällä Roki on työskennellyt täysin palkalle, ei minulle. Vaikka koirallani on ollut mielestäni hyvässä suhteessa rajat ja rakkautta, tottiskentillä siitä on kehkeytynyt oikein kunnon palkkapongari ja jopa tylysti palkkaa vaativa koira, jonka vireenhallinnassa on suuria puutteita.

Koira-omistaja suhde on päättymätön rakentaa, sitä voi kehittää koko koiran eliniän. Mielstäni lyhyesti kiteytettynä suhde on molemminpuolista luottamusta, oikeudenmukaisuutta ja yhdessä tekemistä. Tällä hetkellä "diagnosoin" oikeudenmukaisuuden ja yhdessä tekemisen menneen meillä jo pidempään metsään. En ole ollut tarpeeksi oikeudenmukainen siitä syystä, että kriteerini ja ohjeeni ovat olleet epäselvät erinäisissä koulutustilanteissa. Olen myös rakentanut koulutuspohjaa kovin palkkapainotteisesti nameilla ja palloilla, en niinkään yhdessä tekemisellä ja sillä, että minä mahdollistan koiralleni sen yhdssä tekemisen ja leikkimisen.


Kaikkea viikonloppuna oppimaani on vaikea pukea sanoiksi. Jokatapauksessa koen, että olen ollut koiralleni kuin "väline" viime aikoina. Naksutin on roikkunut kädessäni kuin kaukosäädin ja yleinen ylivireys on ollut arkipäivää. Olen opettanut koiralle enemmänkin temppuja joista saa konkreettista palkkaa (nami/saalis) kuin oikeasti tottelemista. Olen myös hermoilemalla paineistanut koiraa, joka vie sen helposti tilanteeseen jossa nupissa keittää vaan entisestään yli.

Roki on myös oppinut pongaamaan palkkoja ympäristöstään ja palkkautuu helposti esimerkiksi juoksemisesta ja liikkeestä yleensä. Koiran focus tekemisessä on valitettavasti ollut enimmäkseen palkassa, jota se on vaatinut minulta varsinkin tottiksen aikana ääntelyllä ja jopa tyrkkimällä nokkaansa palkkataskulle.

Olen unohtanut olla rento ja ohjaava. Olen vaatinut koiralta asioita menemällä painostavan kireäksi tai palkannut sitä palkalle tekemisestä, enkä niinkään yhteisestä kivasta ja tottelemisesta.

Toivottavasti koulutuksen videot kertovat hieman enemmän Rokin mielentilasta ja suuresta muutoksesta mikä saatiin koirassa aikaan alle vuorokaudessa. Ohjaajan rento olemus, hillitty palkkaaminen ja yhteinen tekeminen tekivät ihmeitä.

Aluksi kerroin, että olimme harjoitelleet rauhoittumista koiran kanssa "käy" asennolla, jolloin halusin koiran käyvän rennosti maate ja sen jälkeen pääsevän purkamaan esim patukalle tai pallolle. Näissä harjotteissa naksu oli aina ollut mukana ja koira kyllä osasi asennon tempun lailla, mutta oikeaa rauhoittumista ei tapahtunut jos vire pääsi liian korkeaksi.




Ekana päivänä kouluttaja halusi nähdä leikkiä ja suhdetta kentälle tultaessa, mutta koska Rokin ongelmat olivat vireenhallinnassa, katsottiin kuinka käy vieraalla kentällä kun pitäisikin rauhittua ennen leikkiä. No ylihän se keitti heti alkuunsa. 



Hieman epätoivoisin mielin lähdin seuraavaan koulutuspäivään, mutta pelko haihtui heti Sadun positiivisen asenteen myötä. Hän oli jo edellisenä iltana sanonut, että pitää Rokista kovin ja moottoria harrastuskentille ei ainakaan puutu. Muutamia koulutuksellisia epäkohtia korjaukseen ja suhdetta kuntoon niin kuulemma hyvä tulee.

Sotasuunnitelma oli valmis: minulla oli helposti palkkautuva koira, joka pysyi luona vieraallakin kentällä helposti, sillä sille oli selvää, että kaikki kiva tapahtuu kanssani. Nyt tarvittiin vain maltillinen palkkaus, rauhallisuutta, määrätietoista vaatimista koiran jo osaamille asioille ja yhteistyötä.

Noudatin tarkasti kouluttajan ohjeita, onnistuin oikeasti olemaan rento ja nautin tuon koiran kanssa joka hetkestä kentällä. Tässä tulos:




Kun koira oli saateltu autoon ja palasin kentälle kuulemaan arvion suorituksestamme, olin oikeasti herkistynyt. En ollut koskaan ollut näin tyytyväinen tämän koiran suoritukseen. Nyt se teki täysin 100 prosenttisesti hyvällä vireellä tarkkaa työtä ja vain minulle. Yhteinen tekeminen oli focus, eikä niinkään pallo. Palkkaus tuli sosiaalisen palkan jälkeen ja siitäkin nautittiin yhdessä. Ei mitään revitystä vaan ihan vain pallo suuhun ja yhteistä hölkkää. Niin moni asia loksahti paikoilleen ja tuntui, että tässä on nyt eväitä jatkaa eteenpäin.

Lue lisää