20.1.2018

Lopullinen päätös



Parisen viikkoa sitten Kamun eturauhanen alkoi jälleen oireilla. Molempien astutusten jälkeen rauhanen on suurentunut ja pientä oireilua on ollut ilmassa. Ypozane on helpottanut oireisiin, mutta nyt kaikki tuli jotenkin voimakkaampana. Ensi kesälle sovittu pentue alkoi vilkkua päässäni kauhukuvina, sillä siihen olisi kuitenkin pitkä aika odottaa ja toisaalta se tulisi liian äkkiä millekkään hormonaaliselle lääkkeelle. Päätin antaa Kamulle aluksi kipulääkettä ja seurata tilannetta hetken. Pian huomasin sen olleen huono ratkaisu, sillä koirani kasvot olivat muuttuneet huolestuneen väsyneeksi ja kipeän oloisiksi.Oikeastaan se vain nukkui.

Muutama päivä sitten esinahan välistä alkoi tiputtaa verta ja pissaakin karkaili hieman lenkin jälkeen lattialle. Koira oli väsyneempi ja koko ajan kuuman tuntuinen. Viimeinen niitti oli torstaina pitkin rappukäytävää valunut verivana.

Minun ei tässä kohtaa tarvinnut kauan miettiä olisiko koirani terveys tärkeysjärjestyksessä ensimmäinen. Päätös oli tehtävä heti, sillä en halunnut, että paras ystävä elää tuollaisten kipujen kanssa.

Perjantaina töissä ultraäänilaitteen äärellä oireille tuli vahvistus, sillä eturauhanen oli laajentunut voimakkaasti ollen kauttaaltaan homogeeninen. Päätökseni olisi varmasti oikea.

Rakas työkaverini Teija suostui leikkaamaan Kamun oitis ja pääsin saliin steriiliksi avustajaksi Marican valvoessa koko toimenpiteen ajan anestesiaa. Kaikki sujui oikein mallikkaasti ja minä sain henkilökohtaista opastusta toimenpiteen eri vaiheista koko operaation ajan. Sekös vasta lukuintoa nostattaakin!




Kamu heräsi anestesiasta todella nopeasti ja tuntui saavan turvaa minun läsnäolostani heti herättyään. Aika tokkuraisena lähdettiin kotia kohti nukkumaan känni pois ja opettelemaan "tötteröpään" elämää. Kotona Roki ihmetteli enon vaisuutta ja olisi kovasti halunnut nuuhkutella kaikki paikat. Kamulla onkin tällä hetkellä kaulurin lisäksi haavapuku, vähentämässä Rokin kiinnostusta kriittisille alueille.

Vaikka olen todella haikeilla mielin tulevan kesän peruuntuneesta pentusuunnitelmasta, olen samalla myös tyytyväinen siihen, että tästä alkaa toipuminen, eikä tällainen kipu enää vaivaa koiraani. Olen onnellinen kaikista 13 jälkeläisestä, mitä koirallani on, vaikkei se ole mikään mittari minulle. Vaikkei Kamulla olisi jälkikasvua ollenkaan, se on silti paras koira minulle. 

11.1.2018

Edistysaskeleita


Tammikuu on alkanut 60%:lla työviikolla, joka tarkoittaa neljää täyttä opiskelupäivää viikossa. Jihuu. Tulos on ollut hyvä, sillä jaksaminen, keskittyminen ja oppiminen on huomattavasti parempaa näin. Toki tahti on kaikkine luentoineen raskas, mutta tiedossahan se on ollut, ettei tämä helppoa olekaan.

Koirat ovat lukemisen keskellä eläneet aika perusarkea vain. Rokin menoa on hidastanut tassujen pahaan ihottumaan syöty kortisoni kuuri, joka toi välillä vähän pissaongelmia harmiksemme. Nyt kuuri on kuitenkin ohi ja kaikki alkaa olla normaalisti. Lääkkeen haittavaikutuksena koiran ruokahalu kasvoi aikalailla, mutta käänsin sen ennemminkin edukseni lenkeillä.

Sairasloman ja kasvaneen energiamäärän olisi luullut näkyvän arjessa jonkinlaisena ongelmakäyttäytymisenä Rokin kohdalla, mutta ehkä opit ovat alkaneet vihdoin mennä perille. Koiran aktivoimiseksi olen viime aikoina keskittynyt paljon tekemään lenkeillä Rokille haastavia harjoituksia, eli koirien ja "omituisten" ihmisten ohituksia. Ohitukset ovat toki olleet vielä kunnioittavan etäisyyden (tien toinen puoli) päästä, mutta ne ovat olleet hyvin toteutettavissa.

Jokin aika sitten uskaltauduin lenkkeilemään vihdoin kummankin koiran kanssa (samaan aikaan) pitkin kävelykatuja, jossa koiria tulee paljon vastaan, mutta meillä on tilaa väistää esimerkiksi tien reunaan tai toiselle puolelle. Syksystä saakka Rokin kehitys on ollut todella nopeaa, sillä tilanteita on tullut tarpeeksi ja oikeanlainen vahviste on purrut.


Huomaan, kuinka oma luottamukseni koiraa kohtaan on noussut huimia askeleita ylöspäin. En enää jännitä hartioitani jokaisesta rasahduksesta tai kolahduksesta rappukäytävässä, pystyn tervehtimään naapureita iloisesti ja koirien hihnat löysällä, en kuikuile olkani yli takaa tulevia koiria ja olen muutenkin rennompi. Aika ja sadat oikean käyttäytymisen toistot ovat vieneet meitä eteenpäin arjen tiellä ja olen siitä hemmetin ylpeä tuon koiran kohdalla.

Tässä koottuna ajatuksiani ranskalaisin viivoin käyttämistäni menetelmistä ja sen myötä tulleesta kehityksestä:

- Vältä aluksi hankalia tilanteita. Älä suotta vie koiraasi esimerkiksi hankaliin ohitustilanteisiin tai sille pelottavaan paikkaan kun koulutus on alkuvaiheessa. Tätä toteutin Rokin kanssa siten, että vältin lenkkeilyä sellaisiin aikoihin, jolloin liikenteessä oli paljon muita koiria tai valitsin rauhallisemmat reitit. Tämä siksi, että tiesin tilanteiden olevan vielä liian vaikeita, joten parempi oli välttää niitä kuin antaa ei-toivotun käytöksen jälleen toistua. Hankalien tilanteiden välttelyn rinnalla tein tarpeeksi helppoja harjoituksia matalilla kriteereillä ja pitkillä välimatkoilla.

- Aloita vastaehdollistaminen kaikesta teille hankalasta.  Aloitin vastaehdollistamisen (naks ja palkka ärsykkeen rauhallisesta katsomisesta/ oikeasta käytöksestä) kaikista äänistä, liikkuvista asioista ja koirista. Naksuttelin koiralle aivan mielettömästi nostaakseni sen omaa itseluottamusta ja saaden sen päähän iskostumaan ajatuksen, että kaikki on hyvää. Samalla pyrin opettamaan sen reagoimaan yllättäviin asioihin katsomalla eikä haukkumalla. Välillä tuntui, että naksutin oli kasvanut käteeni kiinni. Ulkona paukahti roskakatoksen ovi ja salamana minä naksautin ja koira tiesi palkan tulevan. Ei mennyt kauan kun se alkoi jo tarjota minulle rauhallista katsomista ja sen jälkeen kontaktia. 


- Paljon onnistuneita toistoja. Vastaehdollistamisen aloittamisesta on kohta vuosi ja nyt tulokset alkavat oikeasti näkymään. Tähän on vaadittu ihan tuhottomasti toistoja, mutta tästä on tullut myös minun ja Rokin yhteinen peli, jossa kerätään onnistumisia. Läheskään aina ei enää tarvitse naksutinta, vaan saatan sanoa "klik" äänen vain suullani ja koira tietää tehneensä oikein.

-Luovu ajatuksesta, että koiran pitäisi onnistua ilman palkintoa jossain koulutuksen vaiheessa. Itse ajattelin aiemmin aina, etten tosiaan ala lenkillä mitään nameja raahaamaan taskuissani. Koirani tottelisivat ihan ilmankin. Myöhemmin olen huomannut miten suuri ero on motivoituneella koiralla ja sellaisella koiralla, joka on vain tottunut käyttäytymään tietyllä tavoin. Rokin kanssa ei tosiaankaan tarvitse koko ajan syöttää namia, mutta onnistuneiden suoritusten jälkeen palkkaan. Palkan laatu voi vaihdella kehusta broilerin sydämeen, mutta palkan on jossain vaiheessa tultava motivaation säilymiseksi. Mietin aina itseäni, jotta asia olisi selkeämpi. En minäkään tekisi töitä ilman mitään palkkaa, vaikka työ olisi kuinka kiva tahansa. Pidä siis koirasi motivoituneena sillä, että se tietää palkan tulevan ja se kantaa sen suorituskykyä.

-Vastaehdollistamisella voi olla yllättäviä sivuvaikutuksia. Meillä sivuvaikutuksena on tullut hihnassa kauniisti käveleminen. Koska kaiken bongaaminen ja oikea käytös on ollut Rokille niin palkitsevaa, se kulkee miltein automaattisesti rinnallani hihna löysällä roikkuen. En pistä ollenkaan pahakseni, mutta koiralle se on aika rankkaa. Niinpä joudun paljon päästämään sitä irti haistelemaan ja tarpeilleen. Jonkin verran se irtaantuu minusta myös kytkettynä ollessaan "vapaa" käskyllä, mutta jotenkin kaiken harjoittelun tuloksena se on pääasiassa sivulla ja hyvin kuulolla.

Tällaisia arjen asioita meille kuuluu. Olen oikein iloinen kirjoittaessani näitä, sillä minusta tuntuu, että Rokilla on ollut viime aikoina paljon parempi olla.


1.1.2018

Tervetuloa uusi vuosi 2018


Kulunut vuosi on ollut täynnä onnistumisia, iloa, surua ja myöskin epäonnea. Vuosi on ollut kasvamista ja epätoivon hetkiä, mutta silti siitä on selvitty eteenpäin vielä ihan "järjissään". Pääsykokeisiin lukeminen on ollut prioriteettina siellä kärkisijoilla ja verottanut omaa jaksamistani kaiken muun vapaa-ajan suhteen.

Rokin kanssa vuosi 2017 on ollut kehityksen aikaa. Alkuvuodesta saimme uuden suunnan tarkkikurssin kautta ja minulla alkoi olla työkaluja koiran henkisen puolen eteenpäin viemiseksi. Harrastaminen alkoi onnistua ja suoritimme Etsijäkoiraliiton alkeiskurssin kesään mennessä. Myös BH-koe oli jonkilainen merkkipaalu nuoren koiran kanssa yhteistyötä rakentaessa.

Epäonni terveyden suhteen kuitenkin vaikeutti hyvin alkanutta harrastustamme kesän jälkeen. Rokin tassut oireilivat jostain syystä kutiavalla ihottumalla ja ongelma ei tuntunut ratkeavan sitten millään. Nyt on otettu koepalat ja tutkittu röntgenkuvat jaloista, eikä mitään sen kummempaa taustasyytä ole selvinnyt jalkojen oireilulle. Lääkekuuri on alkanut purra tassuihin, mutta edelleen esimerkiksi metsälenkit vapaana aukaisevat vanhat haavat.

Sairasloma on ollut energiselle koiralle vähän haasteellinen, mutta yllättävän vähin ongelmin ollaan siitä selvitty. Eukalyptuksen piilottelu on ollut Rokille hyvää ajan vietettä kaiken levon rinnalla.

Loppu vuoden yksi kohokohdista oli Kuopiossa pidetty luonnetesti, jonka jälkeen Rokikin valioitui Suomen muotovalioksi.


Kamun kanssa vuosi on mennyt ilman sen kummempia tavotteita. Koira on ollut terve ja suku on jatkunut uusilla Devoted One`s C-pennuilla, joiden elämää olen ihanan tiiviisti päässyt seuraamaan. Oilin leirillä nähtiin myös vanhempaa jälkikasvua ja ilokseni kaikki olivat edelleen ihanan avoimia harrastuskavereita ja perheenjäseniä.

Kuvasin myös Kamun selän sen täyttäessä kahdeksan vuotta ja tulokset olivat täydelliset.

Lopuksi joulukuun messari toi meille vielä haaveilemani Veteraani voittaja 2017 tittelin, joten sen tiimoilta oli aika siirtyä Kamun kanssa eläkkeelle näyttelykehistä.

Kuva: Maarit Alanen

Alkaneen vuoden tavoitteena on päästä kouluun. Ainakin olen päättänyt antaa kaikkeni tämän pääsykoeurakan tiimoilta. Katsotaan mihin se riittää ja tehdään uudet suunnitelmat vasta kun tulos on tullut. Päällimmäisenä toiveena on jaksaminen. Henkinen jaksaminen, mutta myös fyysinen. Liikunta, lepo ja ravitsemus ei saisi olla toissijainen asia lukemisen rinnalla.

Koirien kanssa toivotaan terveyttä ja mukavia yhteisiä harrastuksia. Kevään mittaan varmasti päästään taas kiinni säännöllisempään treeniin ja toivottavasti kesällä kuullaan jälleen Kamun jälkikasvun tassujen töminää.